T-5R:n uuden moottorin asentamisen jälkeen päätin, että auto oli saavuttanut sen pisteen, jolloin on aika tehdä autosta pelkkä kesäkäytössä oleva harrasteauto. Talvi ehti kuitenkin tekemään tepposet ja jouduin autoon vielä talvirenkaat vaihtamaan.
Käyttöauton suhteen tärkein kriteeri oli tietysti se että sen on oltava Volvo

Saisipa se olla myös fiksu, taloudellinen, vähän ajettu, hyvin huollettu ja hyvillä varusteilla oleva kun ärrään tottuneena ei millään karvalakilla kehtaa ajella. Vähän kaikkea tuli katseltua ja jonkun aikaa selailin ahkerammin pikkuvolvoja S40/V50-linjalla kun isoista volvoista ei tuntunut löytyvän omaa mieltä miellyttäviä yksilöitä.
Ennen tämän viikon tiistaita, luottohuolto Sairilan Autohuolto K. Pulkkisen pihasta löytyi lumikerroksen alta tämä yksilö ja sen verta kolahti että kaupat tuli tehtyä


Eli siis 2004 Volvo S80 D5 Summum automaatti.
Kilometrejä mittarissa 337tkm. Moottoripuolta on kutiteltu ohjelmalla, hyvin tuntuu liikkuvan

Varustuksena tässä on mm. Bi-xenonit, parkkitutka, irroitettava vetokoukku, musta täysnahkasisustus, etupenkit sähkösäädöillä ja muistipaikoilla, puhelinvarustus, HU-805, Ardic ajastimella, sähköisesti kääntyvät peilit ja vaikka mitä

Huollatettukin tätä on kohtalaisen tarkasti ja antaumuksella entisen omistajan toimesta, öljyt vaihdeltu ajallaan, jakopää tehty 3tkm sitten ja jokainen kitinä ja natina korjattu kuntoon heti. Myös kallis tyyppivika eli se vetolevyn takaa irtoava tulppa on tästä huollettu kuntoon. Tuulilasikin on vasta vaihdettu.
Koriltaan ja tekniikaltaan todella siistissä kunnossa, ainoat mieltä häiritsevät viat tällä hetkellä ovat rikkonainen mukiteline ja ikävän kiinteästi asennettu navi kojelaudassa, mutta ehkäpä keksin jotain

Pientä käyttöönottohuoltoa täytyy tehdä, xenon-polttimot ja käyttöhihnan voisi vaihtaa ja sitten niitä täysin turhia oman pakkomielteen aiheuttavia lisähuoltokohteita mitä ei voi vaan jättää tekemättä

Auto on tarkoitus pitää täysin vakiona säilyttäen käytettävyys vuoden ympäri. Tai no, jos jotain pientä

Tästä se lähtee! Kuvia tulee kunhan tätä saa siistittyä ensin
