Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Projektipäiväkirjat => Aiheen aloitti: RTP - 19.02.2023, 13:12:09
-
Kun pari lonkeroa johtaa loistavaan ideaan... ja vielä selvinpäinkin se vaikuttaa toteuttamisen arvoiselta.
Projektina on rakentaa F-ryhmän ralliauto Volvo S40 2.4i. Tiettävästi samalla myös maailman ensimmäinen tälläinen ralliauto (Ruottiin ilmestyi pari 2023 vuoden aikana). Tehdas on tämän aikoinaan rata-autoilua varten luokitellut kilpakäyttöön, mutta eipä noita radallakaan paljoa taidettu nähdä.
Kesällä 2022 autoliikkeen rivistä löytyi sopivalla hintalapulla 2004 vuosimallinen aihio, josta tätä ruvettu tekemään.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2022/30.07.2022/IMG_4021.JPG?img=smaller)
Koska tehdään tiettyjen sääntöjen mukaan, moottori tulee pysymään vapaasti hengittävänä. Muutoinkin nyt alkuvaiheessa moottori tullaan pitämään sisuskaluiltaan "vakiona" ihan kustannusteknisistä syistä johtuen. Tällä kuitenkin halutaan päästä ajamaan jo 2024... riippuu toki monessako kohtaa lähtee mopo lapasesta ennen sitä :D
Tällä hetkellä suunnitteilla:
- Kuitulokarit, konepelti ja takaluukku -> Tehdään vasta kun autolla päästy ajamaan
- Polykarbonaattilasit taakse ja c-pilariin
- Kisaisempi moottori -> Kaukana tulevaisuudessa
- Korjauttaa teetetty nopeutettu ohjausvaihde, 2 kierrosta laidasta laitaan. (Vakiokuoriin tehty vakiotangosta) (Ei pysy öljyt oikeissa paikoissa)
Haasteita matkan varrella varmaan tulee piisaamaan "riittävästi" ;D
Autossa tällä hetkellä paikallaan:
- Finess turvakaaripaketti
- Full race sähköt, sisältäen itsetehdyt johtosarjat, MaxxEcu PDM20 + Ecumaster Battery Isolator + BlinkMarinen 12 näppäiminen CAN-näppis
- MaxxEcu Sport moottorinohjaus, Simota Cold Air Intake, 340cc suuttimet, muutoin täysin vakio moottori.
- Volvo C30 Sport ohjausvaihde, noin 2.6 kierrosta laidasta laitaan
- Volvo M56H2 "hybridi" vaihdelaatikko (vakio 1-2 vaihteet, teetetyt 3-4-5, 4.45 perävälitys vanhemmasta M56H laatikosta.)
- Teräspunosjarruletkut kauttaaltaan, hydraulinen käsijarru, 3-tie venttiili + paineensäädin takapiirille
- Vakiojarrut uritetuilla levyillä, edessä Ate Powerdisc, takana Brembo. Paloina edessä Hawk:n kilpajarrupalat ja takana Brembon Xtra sarjalaiset.
- Polyuretaanipuslat jokaisessa alustan tukivarressa (PSB) + moottorin kiinnityspisteissä (Powerflex)
- Iskarit ja jouset by Bigem, mittatilauksena teetetty. Tällä hetkellä iskarit 1-säätöiset.
- Akku siirretty takakonttiin
- Ovien ikkunat polykarbonaattia
- Kasa erinäisiä pikkumuutoksia (racepeilit, kattoskuuppi ym.)
Projektin tämän hetkinen (1.5.2025) tila:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/01.05.2025/IMG_7321.JPG?img=smaller)
-
Ensimmäiseen puoleen vuoteen on siis lähinnä vain purettu autoa, mutta yksi muillekkin "nice to know" juttu tuli vastaan. Kun ralliratille etsin keskiötä, niin kaikilla valmistajilla tuntuu olevan virhe yhteensopivuuksien kanssa. Ja täten minullekkin saapui ensiksi ykköskorisen S40 keskiö. Lähes poikkeuksetta valmistajat ilmoittavat S40 kohdalla yhteensopivuuden vaihtuvan -07 faceliftin yhteydessä vaikka se todellisuudessa on vaihtunut jo tuossa korimallin vaihdossa. Eli jos joku halajaa tälläiseen suoraan oikeaa keskiöä pitää ottaa se mitä väitetään 07 -> sopivaksi.
-
Tämä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.
-
Mielenkiintoinen projekti. :)
Jos jaksaa näperrellä, ni koneeseen saa suht edullisesti läppärungot ite soveltamalla 2x 675 daytonan läppiksistä niin saa heti alkuusa paremman imusarjan.
Kantta vaa saa 'hieman' työstää että alkaa hengittää kunnolla, mut kyllä tuostakin kiukaasta varmasti sopivasti voimaa saa kaivettua. ;)
-
Jos jaksaa näperrellä, ni koneeseen saa suht edullisesti läppärungot ite soveltamalla 2x 675 daytonan läppiksistä niin saa heti alkuusa paremman imusarjan.
Kantta vaa saa 'hieman' työstää että alkaa hengittää kunnolla, mut kyllä tuostakin kiukaasta varmasti sopivasti voimaa saa kaivettua. ;)
Joo eiköhän tuostakin pitäisi aika vähällä yli 200 heppaa irrota, mutta keskitytään niihin sitten paljon myöhemmin ;D.
Edellisissä kilpureissa ollu liki puolet vähemmän tehoa, joten eiköhän tämä vakiokin alkuun piisaa. "Unelma" tilanteessa voisi ruveta toista moottoria jossain kohtaa kasaamaan johon sitten katsella tuota virittämistä enempi.
Niin jäi mainitsematta, että kaaret on toki tulossa ja tilattunakin. Toivottavasti maaliskuun aikana saadaan putket sisään. Myöskin nopeutettu ohjaus on suunitelmissa, tämä toki vielä vähän epävarmaa onnistuuko.
-
Nii viiskutosen laatikon meinaat panna? Eiks noissa ollu kuuskutonen vai oliko alkupäässä 56?
Vai lukon ja välitysten takiako 56?
Jotenkin pitää saada koneeseen laajempi tehoalue, tuossa käyrä kiipee jyrkästi 6000 rpm asti ja siitä taas putoo yhtä jyrkästi.
Ei kai hyvä rallissa?
En tiä. :P
-
Kuinka paljon f-sarjan säännöt salliin moottorin virittämistä? Moottorin vaihdosta joutuu eri sarjaan, mutta voiko antaa kannelle viilaa, jne... mitä näitä on perinteisiä vaparin viritys keinoja.
-
Nii viiskutosen laatikon meinaat panna? Eiks noissa ollu kuuskutonen vai oliko alkupäässä 56?
Vai lukon ja välitysten takiako 56?
Jotenkin pitää saada koneeseen laajempi tehoalue, tuossa käyrä kiipee jyrkästi 6000 rpm asti ja siitä taas putoo yhtä jyrkästi.
Ei kai hyvä rallissa?
En tiä. :P
Kyllä nää vaparit on kaikki viiskutosella, turboissa sitten se kuuskutonen. Ja lähinnä siitä syystä että on alkuperäinen niin pääsee "ehkä" halvemmalla :D
Joo toi vakio käyrä on aika raa'an näköinen tehon osalta, vääntökäyrähän on vakionakin jo ihan mukava. Mutta aika näyttää...
-
Kuinka paljon f-sarjan säännöt salliin moottorin virittämistä? Moottorin vaihdosta joutuu eri sarjaan, mutta voiko antaa kannelle viilaa, jne... mitä näitä on perinteisiä vaparin viritys keinoja.
Jotakuinkin mitä vaan kunhan ei kasvata iskun pituutta. Lohkonkin saa vaihtaa kunhan tuo alkuperäinen kansi ja kampiakseli sopii suoraan. Siksi siihen moottoriin saisi hakattua x2 muun auton osien arvon ja siksi siihen ei nyt heti lähdetä ;D
-
Kiinnostava rojekti. Tätähän pitää seurailla. :)
-
Joo no, taisin hapuilla tuossa laatikossa meillä kun on se T5 niin on se M66W. :)
-
Hyvä että on erilaisia projekteja esillä :)
Kilpureista ei foorumilla kovin montaa projektipäiväkirjaa ole, vaikka Volvoja viivalla on useampia. Vaparina saa maukkaat äänet vitoskoneesta ja mielenkiinnolla odotan mitä moottorille joskus tehdään, tässä lajissa kun siihen suurempaa tehoon kuitenkin tottuu jossain vaiheessa.
-
Pikkuaskelia otettu tällä viikolla eteenpäin ja tulipahan koitettua että tasan 3 kierrosta on tuo vakio-ohjaus laidasta laitaan. Toinen ohjausvaihde tuli hommattua ja se on jo sorvaamolla ihmeteltävänä josko siihen toinen välitys saadaan aikaiseksi...
Piti rattiakseli kasata ja laittaa takaisin paikalleen että saisi mallailtua penkin paikkaa, mutta kojelaudasta tuon poikkitukipalkin irrotus ei olekkaan ihan piece of cake. Tuo kojelauta on jotain mystistä lasikuitu tjms. sekoitetta :o. Luulin sen olevan jotain perusmuovia, että senkun olisi aukon tehnyt ja vähän taivutellut, mutta tuo onkin ilmeisesti valettu sisään aikoinaan tuo palkki... Otetaan pieni aikalisä sen suhteen.
-
Pikkuhiljaa tippuu oleellisia tavaroita talliin:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/01.03.2023/334442317_1871426703214604_7192993160110979965_n.jpg?img=smaller)
Tilaukseenkin pistettiin jo tasauspyörästön lukko (Gripper), ei toki ole vielä mitään varmaa suunnitelmaa että mitenhän tuo vaihdelaatikko toteutetaan ;D
Mikäs muuten on yleinen näkemys vauhtipyörä + kytkimen osalta? Pohtinut pitäisikö vaihtaa kiinteään vauhtipyörään, mutta mahtaakohan tuo vakio kaksoismassa tulla vielä tässä kohtaa ongelmaksi? Kytkin on joka tapauksessa vaihdon kohteena ja siksi se vauhtipyöräkin menisi samalla, mutta se hintalappu...
Sähköosien osalta on vieläkin vähän pohdintaa, Ecuksi tulee varmasti MaxxEcun Sport, mutta PDM:n suhteen arvon vielä että pistetäänkö budjetti ihan överiksi ja myös MaxxEcun PDM vai saisikohan tuosta jotenkin järkevästi Cartekin vehkeillä valmista...
-
Mikäs muuten on yleinen näkemys vauhtipyörä + kytkimen osalta? Pohtinut pitäisikö vaihtaa kiinteään vauhtipyörään, mutta mahtaakohan tuo vakio kaksoismassa tulla vielä tässä kohtaa ongelmaksi? Kytkin on joka tapauksessa vaihdon kohteena ja siksi se vauhtipyöräkin menisi samalla, mutta se hintalappu...
Ongelma se ei ole, mutta painaa paljon. Kevyt/kevennetty kiinteä vauhtipyörä ehdottomasti.
-
Pikkuhiljaa tippuu oleellisia tavaroita talliin:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/01.03.2023/334442317_1871426703214604_7192993160110979965_n.jpg?img=smaller)
Tilaukseenkin pistettiin jo tasauspyörästön lukko (Gripper), ei toki ole vielä mitään varmaa suunnitelmaa että mitenhän tuo vaihdelaatikko toteutetaan ;D
Mikäs muuten on yleinen näkemys vauhtipyörä + kytkimen osalta? Pohtinut pitäisikö vaihtaa kiinteään vauhtipyörään, mutta mahtaakohan tuo vakio kaksoismassa tulla vielä tässä kohtaa ongelmaksi? Kytkin on joka tapauksessa vaihdon kohteena ja siksi se vauhtipyöräkin menisi samalla, mutta se hintalappu...
Sähköosien osalta on vieläkin vähän pohdintaa, Ecuksi tulee varmasti MaxxEcun Sport, mutta PDM:n suhteen arvon vielä että pistetäänkö budjetti ihan överiksi ja myös MaxxEcun PDM vai saisikohan tuosta jotenkin järkevästi Cartekin vehkeillä valmista...
Wau hitto kun olis vara harrastaa itekkin niin että sais Gripperin ostettua.
Saanko esittää tyhmää onko PDM tarkoitus jakaa virtaa pumpuille tms vai datan keruuseen? en siis ymmärrä mitään, kaaripaketti selvästi finessin :)
-
Pikkuhiljaa tippuu oleellisia tavaroita talliin:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/01.03.2023/334442317_1871426703214604_7192993160110979965_n.jpg?img=smaller)
Tilaukseenkin pistettiin jo tasauspyörästön lukko (Gripper), ei toki ole vielä mitään varmaa suunnitelmaa että mitenhän tuo vaihdelaatikko toteutetaan ;D
Mikäs muuten on yleinen näkemys vauhtipyörä + kytkimen osalta? Pohtinut pitäisikö vaihtaa kiinteään vauhtipyörään, mutta mahtaakohan tuo vakio kaksoismassa tulla vielä tässä kohtaa ongelmaksi? Kytkin on joka tapauksessa vaihdon kohteena ja siksi se vauhtipyöräkin menisi samalla, mutta se hintalappu...
Sähköosien osalta on vieläkin vähän pohdintaa, Ecuksi tulee varmasti MaxxEcun Sport, mutta PDM:n suhteen arvon vielä että pistetäänkö budjetti ihan överiksi ja myös MaxxEcun PDM vai saisikohan tuosta jotenkin järkevästi Cartekin vehkeillä valmista...
Carteki:illa saa kyllä valmista, yhden R4 joutunut kasaileen sellaisen ympärille, mutta onhan noi väylään liitettävät PDM:t aivan eri luokassa.
-
Saanko esittää tyhmää onko PDM tarkoitus jakaa virtaa pumpuille tms vai datan keruuseen? en siis ymmärrä mitään, kaaripaketti selvästi finessin :)
Aina saa esittää :D. PDM:llä on tarkoitus ihan kaikki sähköt jakaa ja samalla korvata sulakkeet ja releet. Ja kun noissa Cartekin laitteissa ei ole PVM ohjaus mahdollinen (äkkiseltään tiedossa vakiolaitteista ainakin kolme jotka sitä kaipaavat...), olisi se yksi syy tehdä tuo "muutaman sadan euron" hyppäys MaxxEcun boksiin tässäkin asiassa. Puhumattakaan siitä, että se keskustelee kätevästi tuon ECU:n kanssa.
Ja ihan oikein tunnistettu kaaripaketin alkuperä ;)
-
Mites Ecumasterin PMU-16? Taitaa olla hieman edullisempi ja ilmeisesti juttelee väylän kautta muidenkin merkkien kanssa.
-
Mites Ecumasterin PMU-16? Taitaa olla hieman edullisempi ja ilmeisesti juttelee väylän kautta muidenkin merkkien kanssa.
Olisi juu aavistuksen halvempi, mutta en nyt ihan suoraan pääse kiinni onko tuossa noita PVM ohjauksia? MaxxEcuun nähden heikompi tuo yhteis amperikesto, mutta toki pitäisi olla riittävä...
-
Niin on sitä autoakin vähän edistetty, tankki ja pakoputkisto purettu pois. Tankista onnistuin tietysti katkaisemaan pumpulta letkulähdön, joten joutuu toisen bensapumpun ostelemaan jossain kohtaa...
Jarruputketkin toki lähtee kaikki kuikkaan tässä kohtaa ja korvataan teräspunosletkuilla. Samalla tulee paineensäädintä ja hydraulista käsijarruakin. Muutoin jarrut on vielä mysteeri, varsinkin kun on vakiona nuo 16" vanteet. Rallirenkaita kun ei enää valmisteta kuin max 15" kokoisena, joten täytyy jossain kohtaa testata sopisiko se 15" kilpavanne kuitenkin noihin isoihin vakiojarruihin. Jossei sovi niin tarttee sitten pienempi koneisen levyihin siirtyä.
Ja eihän tätä voisi ralliautoksi kutsua ilman lintulautaa, joten sellainenkin tuli viime viikonloppuna haettua ;D
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/15.03.2023/IMG_20230315_183425980.jpg?img=smaller)
-
Kyllä on semmonen ovenkahva peräluukkuun että kulkee.... :)
Mistä tai mikä toi on kun ei kyllä mun mielestä oo volvon.
-
Kyllä on semmonen ovenkahva peräluukkuun että kulkee.... :)
Mistä tai mikä toi on kun ei kyllä mun mielestä oo volvon.
Kyllä se ihan S40 orggis spoileri on, ei edes mikään tarvikeversio. En oikein tiiä mihin versioihin noita on lätkitty kun ollut ihan pikkukoneisissa ja sitten toki R-design korisarjan kanssa.
-
Oho, vai niin. Kuva hämää mua.
Joskus lueskelin noitten volvon omien tietoja niin se mikä on T-vitosessakin vakiona se pieni ducktail oli parempi ilmaa ohjaamaan kuin siipimalli. Parempi downforce meinaan , tais pienentää imuakin.
Mutta täähän tuleekin ralliautoon niin vaatii vähän näyttävyyttä kun on motorsporttia :)
Tuskin niillä käytännön eroa paljoa on rallivauhdeissa?
-
Oho, vai niin. Kuva hämää mua.
Joskus lueskelin noitten volvon omien tietoja niin se mikä on T-vitosessakin vakiona se pieni ducktail oli parempi ilmaa ohjaamaan kuin siipimalli. Parempi downforce meinaan , tais pienentää imuakin.
Mutta täähän tuleekin ralliautoon niin vaatii vähän näyttävyyttä kun on motorsporttia :)
Tuskin niillä käytännön eroa paljoa on rallivauhdeissa?
Tässä nimenomaisessa tapauksessa on vain ja ainoastaan ulkonäöllinen ero ;D. Muutenkin etuvetosessa ei niin merkityksellinen mitä taka- tai nelivetoisessa, joissa sillä on rallissakin iso vaikutus.
-
Jos kaikki menee tällä viikolla suunnitellusti, niin kori siirtyy viikonloppuna kaaritukseen.
Sähköjen osalta rupeaa laitevalinnat olemaan tehtynä, eli MaxxEcuilla mennään, Sport Ecu ja PDM20. Siihen Ecumasterilta kaveriksi sitten päävirtakytkin.
Kytkentäkaavioita rupesin piirtelemään ja niissä saattaakin sitten mennä hetki jos toinenkin ;D. Tällä hetkellä tullut vastaan vasta yksi murheenkryyni, pyyhkijät. Ne kun menevät vakiona LIN väylän kautta ja sitä kun ei autoon olisi tulossa... Eihän kukaan sattumalta ole ikinä avannut tuollaista pyyhkijämoottoria? :D Että saisiko sen väylän siitä kadotettua helpolla...
-
Vähän meinasi vastustaa, mutta niin vain lähti tänään kaaripajalle auto *taavih->
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/25.03.2023/IMG_7300.JPG?img=smaller)
Saa hetken hengähtää :D
-
Tuo kun autosa on ovet ja lasit paikallaan on kivempi siirrellä avotrailerilla.
-
Yksi suurimmista kysymysmerkeistä on tuo vaihdelaatikko, mitään valmista ratkaisua kun ei ole.
Noh nyt on tilailtu sitten useampi vaihdelaatikko ja voidaan aloittaa tutkimustyöt ;D
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/01.04.2023/IMG_7322.jpg?img=smaller)
Nyt pistetään Esson baarin ja Wikipedian puheet testiin....
-
jos meinaat onko M56(M66):ssa ja M90 rattaat sopivia ristiin niin on ne.
-
jos meinaat onko M56(M66):ssa ja M90 rattaat sopivia ristiin niin on ne.
No tälläistä sekoitustahan olisi tarkoitus tehä, lieneekö kukaan tuohon uudempaan versioon koittanut? Muutenkin paljon aiheesta on huhua, mutta mistään en löytänyt ketään joka olisi oikeasti tämän toteuttanut :D
Ja tuosta yhdestä ollaan vain lainaamassa perävälitystä.
-
Tällä hetkellä tullut vastaan vasta yksi murheenkryyni, pyyhkijät. Ne kun menevät vakiona LIN väylän kautta ja sitä kun ei autoon olisi tulossa... Eihän kukaan sattumalta ole ikinä avannut tuollaista pyyhkijämoottoria? :D Että saisiko sen väylän siitä kadotettua helpolla...
Tästä taitaa nyt pieni haaste oikeasti tulla, täytynee selvittää saadaanko tuollainen LIN väylä luotua tai sitten tarttis lainata jostain muusta autosta moottori... Mahtaakohan vanhemmissa olla samankokoinen (ja rihlainen) akseli pyörittämässä? Kun tämä taitaa olla ensimmäisiä missä tuommoinen LIN väylä on?
Sisäpuhaltimen kanssahan olisi sama murhe, mutta siihen tulee tuommoinen Sahara tilalle...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/07.04.2023/IMG_20230407_162707738.jpg?img=smaller)
-
Nyt on putkea kabiinissa ::) . Sorvaamoltakin tuli positiivisia uutisia, ensi viikon aikana pitäisi ohjauksen valmistua.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/13.04.2023/IMG_7377.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/13.04.2023/IMG_7378.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/13.04.2023/IMG_7384.JPG?img=smaller)
-
Oliko noi Liite J:n tms mukaisia putkia, toi oviputkisto näyttää hennolta tai olen vaan seurannut huonosti tätä topiccia... kulmavahvikkeet ainakin puuttuu.
Saharaa olen käyttänyt lisälämmittimenä asiakkaiden kuormakoreissa niin miten pelaa kilpurin huurteenpoistossa, se kiinnostaa?
-
Oliko noi Liite J:n tms mukaisia putkia, toi oviputkisto näyttää hennolta tai olen vaan seurannut huonosti tätä topiccia... kulmavahvikkeet ainakin puuttuu.
Saharaa olen käyttänyt lisälämmittimenä asiakkaiden kuormakoreissa niin miten pelaa kilpurin huurteenpoistossa, se kiinnostaa?
Joo on Liite J:n mukaisia, ns. harvemmin käytettävämmät ohuempi seinäiset putket eli 50mm pääkaari ja 40mm muut putket. Vaadittavat kulmavahvikkeet on kyllä paikallaan (pääkaariristikko), tuo oviputken ja tuulilasivahvistuksen välinen kohta on toki varmaan vähän sellainen kyseenalainen pitäisikö siinäkin olla. Edellisessäkin kilpurissa toteutettiin samalla tavalla, silloin tosin oviputket eivät edes kohdanneet tuon kanssa. Ainakin yhtä vahva lienee näinkin toteutettuna.
Sahara on joo jännä nähdä riittääkö ;D. Otin toki mallisarjan tehokkaimmasta päästä, oli aika hankala löytää mitään vertailuarvoja vakio puhaltimeen nähden...
-
Pikkuisen on homma polkenut paikallaan osia odotellessa. Ohjaus ei lupauksista huolimatta ole vieläkään saapunut... Lukko puolestaan paljastui saldovirheeksi tehtaan päässä ja täten sitäkin saa vielä kuukauden verran odotella...
Sentään jarruosat, painonapit rattiin ja peilit saapuneet:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/26.04.2023/IMG_20230426_170829316.jpg?img=smaller)
Pyyhkijäsaaga puolestaan jatkuu nyt sillä, että seuraavaksi sovitellaan Fordin pyyhkijämoottoria kun siinä ei pitäisi LIN väylää olla. Toki saagaan saatiin vielä lisähaastetta:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/26.04.2023/343430205_566450512297100_1181898685084515278_n.jpg?img=smaller)
Äkkiseltään onneksi vaatinee vain rälläkkää...
-
Juuri kun edellisen viestin kirjoitin, tuli sorvaamolta viestiä ja täten ohjaus on nyt saapunut ja paikallansa:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/03.05.2023/IMG_7487.JPG?img=smaller)
Kaikkea pientä asentelin samalla takaisin ja pientä telinettä käsijarrukahvalle, kunnes tulin kokeilleeksi tuota lämmityslaitetta että mihin sen sovittaisi. No eihän se tietenkään mahdu tuonne kojelaudan sisään ;D. Täytynee leikellä hansikaslokeron aukkoa vähän isommaksi ja laitella se siihen...
-
Pyyhkijämoottori ja vivusto saatu modattua, rälläkkähän siihen riitti. Sitten toivotaan, että kestää myös...
Tässä on ties montako tuntia sivussa piirrelty sähkökaavioita ja sitä kautta tulin nyt lopputulokseen, että taidan vaihtaa vakion "öljypainevahdin" oikeaan öljynpaineanturiin. Vaan mikä on tämän vahdin kierre? Ajatuksissa siintää Boschin yhdistetyn lämpö/paineanturin laitto missä M10x1 kierre.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/03.05.2023/sahkokaaviot.jpg?img=smaller)
-
Raidetangot ja päät saapuivat, joten nyt on taas toimiva ohjauskin paikallansa. Samalla pääsi koittamaan, että se on nyt tasan 2 kierrosta laidasta laitaan, pitäisi olla juuri hyvä kilpakäyttöön. Seuraavaksi mittaillaan jarruletkuille mitat ja laitetaan ne teräspunosletkuina valmistukseen ja paikalleen. Sen jälkeen päästään tuohon järkelemäiseen sähkösavottaan...
-
Jarruletkuille mitat valmiina, josko ensi viikolla saisi käytyä ne teettämässä. Muutoinkin vähän tuntuu hitaasti tulevan tavaraa, joten hyvin pieniä näpräilyjä saanut edistettyä.
Yksi oleellinen asia tosin saatiin nyt selvitettyä:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/28.05.2023/IMG_8294.JPG?img=smaller)
Todistettavasti eteen mahtuu 15" vanne myös 300mm jarrujen kanssa ;). Turhaa tilaa ei kyllä ole sitten yhtään, mutta kun ei ota mihinkään kiinni niin lienee hyvä. Hauska homma, että sitten takana otti kiinni, niinkin käsittämättömään asiaan kuin jarrupalan asennuspaloihin :2funny:.
Toki vähän pohdittavaa tästäkin tuli, ilmeisesti Fiestassa käytetään paksumpia pinnapultteja mitä Volvon vakiot. Täytyy pohtia siirtyykö samanlaisiin vai pitää vaan tarkkaan huolen, että on kunnolla kiristetty...
-
Eipä tullut jarruletkuja vielä saatua aikaiseksi, mutta tässä heräsi nyt pientä pohdintaa parista alkuperäisestä järjestelmästä, nimittäin EVAP ja alipainepumppu.
Ajatuksenahan olisi molemmat poistaa, EVAP:lla ei ole mitään tarvetta enkä nyt äkkiseltään keksi mikä sen poistamisessa tulisikaan esteeksi, muutama letkulähtö täytyy vain tulpata?
Alipainepumppu sen sijaan mietittyttää vähän enemmän. Jarrutehostimelta se tulpataan joka tapauksessa, en ole ikinä oppinut ajamaan kilpa-autolla tehostetuilla jarruilla...
Mutta sehän menee myös imusarjaan, sekä ennen että jälkeen kaasuläpän. Jos nyt oikein ymmärsin, niin kaasuläpän jälkeinen on vain EVAP:ia varten, mutta onko tuossa ennen kaasuläppää erityiselle alipaineelle tarvetta?
-
Jarruletkut suurinpiirtein saatu koriin:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/10.06.2023/IMG_8379.JPG?img=smaller)
Yhdessä oli jokin häikkä kierteen kanssa, joten joutui tänään vielä uuden pään siihen vaihdattamaan.
Kun tässä nyt vähän tajunnanvirtaisesti näitä asioita pohdiskelee, niin tuli tutkailtua puslia alustaan. Takapäässähän näitä näyttää olevan sitten riittävästi...
Onko edes siviilikäytöstä kokemusta onko jotkin puslat erityisen herkästi kuluvia? Moottorin tuentaan näyttää Powerflex tarjoavan myös kokonaan erilaista kannaketta vakion tilalle: https://www.powerflex.co.uk/product-details/Lower+Torque+Mount+Bracket+%26+Bush%2C+Fast+Road-Track/13684.html . Onko tuo erityisen huono sitten alkujaan? Kuitenkin siihen alkuperäiseenkin saa pelkkää puslaa...
-
Pikkuisen taas edistelty:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/24.06.2023/IMG_8583.JPG?img=smaller)
Eihän näistä mitään varmaan näe, mutta on kevyet ja pieni ilmanvastus ;D
Takakonttiin laitoin jousilukot valmiiksi, spoileria maalailin korin väriseksi ja kojelautaan tehtiin aukko lämmityslaitteelle:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/25.06.2023/IMG_8608.JPG?img=smaller)
Lämmityslaitteeseen tein myös valmiiksi levyn mihin laittaa sitten ilmaletku. Tahtoo vaan olla paljon ongelmia tavaran saamisessa, vaikka tilaa hyllyssä olevaa tavaraa niin ei tahdo liikkua... Ja oma lukunsa on sitten nämä kun ei olekkaan hyllytavaraa.
-
Nyt jotain osia saatu:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/08.07.2023/IMG_8652.JPG?img=smaller)(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/08.07.2023/IMG_8656.JPG?img=smaller)
Tuskimpa tuollaisella imuputkistolla ihmeitä tehdään, mutta äkkiseltään kevyempi + vie vähemmän tilaa konehuoneessa mitä vakio.
Polyuretaanipuslasetti alustaan saapui, tietääpähän sitten mitä seuraavaksi taistelee... Tästä setistä jää kallistuksenvakaajan puslat ylimääräiseksi (21 + 18mm) kun ainakin aluksi tullaan ajamaan ilman vakaajia, joten jos kiinnostaa niin pistäppä viestiä.
-
Ensimmäiset tukivarret tehtynä:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/16.07.2023/IMG_9378.JPG?img=smaller)
On tää kyllä kiitettävä työmaa, aika moninkertainen on vanhan puslan irroitukseen vaadittava aika mitä uuden asennus ;D Noh eihän noita ole kuin 8 sitten jäljellä enää...
Nyt tuli sitten toisenlaiset vanteet ostettua kun oli halvalla tarjolla ja nämäkin 15" vanteet sopii näköjään 300mm jarrujen kanssa (vaikka kuva onkin takaa).
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/16.07.2023/IMG_9369.JPG?img=smaller)
-
Pikkuhiljaa lisää tukivarsia valmiina:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/22.07.2023/IMG_9406.JPG?img=smaller)
Sanottava ihan positiiviseksi yllätykseksi tuo PSB setti mitä tilasin, varmasti on siviilikäyttöön täysin loistava jos haluaa jäykempiin siirtyä ja koko kierros alustaan maksoi alle 200€ rahteineen ja tulleineen. Kisakäytön kestävyys on vielä sitten arvoitus, kuitenkin Powerflexin vastaavat on hinnaltaan aika moninkertaiset...
Pyörännavat tuli juuri tilattua joka nurkkaan uudet sekä noita alustan pultteja. Toisen takanavan sain jo irtkin, aivan järkyttävän piukkaan oli tuokin ruostunut ja selkeesti vaihdon tarpeessa kilpakäyttöä ajatellen:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/27.07.2023/IMG_9439.JPG?img=smaller)
-
Eipä edistystä muualla kuin osien suhteen:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/13.08.2023/IMG_20230813_170033683.jpg?img=smaller)
Tätä olikin jo "muutama" kuukausi odoteltu :D Mutta nyt saadaan vaihdelaatikkokin vietyä työstettäväksi. Eli suunnitelma on tehdä alkuperäisiin M56 kuoriin hybridi laatikoista M56H ja M90L. Perävälitykseksi haalittu tihein vakio eli 4.45. Ja kuorutuksena tuo Gripperin levylukko.
-
Kun et tilaa tavaraa Wishistä ja unohdat tarkistaa mitat...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/18.08.2023/IMG_9465.JPG?img=smaller)
Katsotaan uudestaan jostain vähän pienemmät jarrujen jäähdytysputkille... MaxxEcun osatkin saapui, voisi kohta päästä sitten sähköjäkin rakentamaan vihdoin.
-
Vaihdelaatikosta kuului ikäviä uutisia, M90 rattaita ei voi vaihtaa M56 laatikkoon, koska akseleiden väli on eri....
Täten menee tuo vaihdelaatikko suunitelma nyt vähän uusiksi, 1-2 vaihteet jätetään vakioksi ja koitetaan saada teetettyä ratassarja vaihteille 3-4-5.
Puslahommat rupeaa olemaan aikalailla loppusuoralla, pari tukivartta vielä niin pääsee niistä eroon. Eiköhän sitä sähköjä ruveta sitten ihmettelemään.
-
Tuo vaihteistomuutos kiinnostais itseä myös, koska vaihdevälit ralliin on melkoisen pitkät ja toisaalta synkronointikaan ei ole nopeimmasta päästä. Kuinka paljon ajatus pudottaa välityksiä ja passaako udella missä hintaluokassa rattaiden muutos liikkuu? Säilyykö synkronointi vielä muutoksen jälkeen noissa vaihteissa?
-
Tuo vaihteistomuutos kiinnostais itseä myös, koska vaihdevälit ralliin on melkoisen pitkät ja toisaalta synkronointikaan ei ole nopeimmasta päästä. Kuinka paljon ajatus pudottaa välityksiä ja passaako udella missä hintaluokassa rattaiden muutos liikkuu? Säilyykö synkronointi vielä muutoksen jälkeen noissa vaihteissa?
Alkuviikolle varattu palaveri ratastehtaalle, sen jälkeen ollaan viisaampia... Mutta lähtökohtaisesti niistä tulee suorahampaisia, synkronoinnin osalta en osaa vielä sanoa. Ajatus on tällä hetkellä tiputtaa siten että 5.vaihteesta tulisi ns. suora eli 1:1. Tällöin tuolla 4.45 perävälityksellä huiput olisi jossain 185km/h tietämillä @7000.
-
Palaveri ratastehtaalla ei vielä paljoa viisaammaksi tehnyt, sen verran tiedetään tällä hetkellä että 5.vaihteesta tulee hampaan verran ylivaihde, kuulemma 1:1 ei ole järkevää valmistaa ja sitten rattaat saattavatkin olla vinohampaisia. Synkronointi tulee säilymään. Odotellaan suunnittelun tulosta...
Muutoin autoon näpräilty lämmityslaitteeseen adapteri jotta saadaan ilma ohjaantumaan alkuperäisiin puhallin kanaviin, asennettu poljinpinnat ja PDM:lle tehty paikka valmiiksi. Sähköt kuitenkin haluan aloittaa akusta, niin täytyy käydä sille hakemassa ensin kotelo.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/05.09.2023/IMG_9780.JPG?img=smaller)
-
Nyt on akku koteloituna takakonttiin:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/13.09.2023/IMG_9801.JPG?img=smaller)
Päävirtakytkin kun vielä saapuu niin saadaan mittailtua ensimmäiset virtajohdot ja niiden paikat. Siitä sitten pikkuhiljaa kohti pienempiä johtoja... Sähköjen osalta on kyllä vielä jonkin verran päättämättömiäkin asioita, kuten kaikki liittimet. Kytkennöistäkin on pari asiaa vielä ratkaisematta, kuten se että mihinköhän laturin jännitteensäädin pitäisi kytkeä...? Ei ainakaan itselle auennut vakio sähkökaaviosta yhtään se mihin se vakiona päätyy.
-
Olisikohan tästä mitään apua :)
https://www.swedespeed.com/threads/2005-s40-alternator-help-please.201840/ (https://www.swedespeed.com/threads/2005-s40-alternator-help-please.201840/)
-
Olisikohan tästä mitään apua :)
https://www.swedespeed.com/threads/2005-s40-alternator-help-please.201840/ (https://www.swedespeed.com/threads/2005-s40-alternator-help-please.201840/)
Hmmmm.... ;D
On siitä sen verran, että nyt on varmaan pakko kurkata alkuperäisen kytkentöjä livenä. Sillä minulla olevassa sähkökaaviossa on eri piirros mitä tuossa ketjussa olevassa...
-
Noniin tälläistä löytyi minun tapauksessa:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/15.09.2023/IMG_9821.JPG?img=smaller)
Ja se täsmää kyllä minulla olevaan piirrokseenkin:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/15.09.2023/laturi.png?img=smaller)
Mutta mikä ihme on tämä yksi johto? Noh nyt vaikuttaa siltä, että LIN-väylän johdosta olisi kyse. Ja sitä väyläähän autossa ei ole enää. Joutuukohan tässä nyt metsästämään jonkun toisenlaisen laturin....?
-
Jos ei moottorinohjauksessa ole latauksen säätöä niin varmaankin joo.
Ainakin isoveljissä löytyy perinteistä säädintä 10/2004 alaspäin. :))
-
Pikkuisen tuurilla päästiin vielä testaamaan, että vaatikos se laturi väylää toimiakseen ja eihän se vaadi. Lataa toki täydellä teholla sitten koko ajan, mutta näillä näkymin voidaan sitä hyödyntää kuitenkin...
Ihan positiivista kun vasta kuudesta eri autosta onkin tähän osia lainattu :D. Päävirtakytkinkin on jo matkalla, josko ensi viikolla vihdoin olisi perillä.
-
Nyt on se lämmityslaitekkin vihdoin paikallaan
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/30.09.2023/IMG_1443.JPG?img=smaller)
Päävirtakytkinkin vihdoin saapui, joten pääsee asettelemaan sähkölaitteita ja ottelemaan mittoja paksuille johdoille. Sitten alkaakin armoton pinnijumppa...
-
Ensimmäisiä johtoja paikallaan
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/17.10.2023/IMG_1643.JPG?img=smaller)
Koitan käyttää jonkun verran alkuperäisestä johtosarjasta, mitä nyt järkeviä ja samalla tavalla kytkettäviä sattuu olemaan. Täten esim. takavalojen johdot löin jo paikalleen kun kytkentä tulee olemaan ihan 1:1 (no okei ei sumaria). Tahti tulee muutenkin nyt hidastumaan kun tuo "talli" on täysin eristämätön, joten kun ulkoilma viilenee, viilenee myös into pitkiä aikoja olla tallissa...
-
Flunssa vei miehestä mehut, mutta jotain hyvin pientä näpräilty:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/07.11.2023/IMG_1666.JPG?img=smaller)
Vähän seisoo homma nyt kun en tunnu saavan millään lopulliseen muotoon noita sähkökaavioita, aina kun niitä rupeaa kattelemaan ja pohtimaan niin asiat muuttaakin paikkojansa ;D.
Yksi suuri mysteeri on bensapumppu. Kytkentäkaaviossa näytetään 6 napaa, kerrotaan niistä 4 napaa mitä niihin tulee. Vaan kun sinne perkele menee 5 johtoa... Tällä hetkellä tunnistanut että 1 napaan menisi PWM virta, 5 napa maadoitus (12V), 4 napa määräanturin maadoitus (5V) ja 2 napa määrän lähetys (ehkä ns. pullup reistor?). Mutta mitä helkkaria tulee 3 tai 6 napaan??? Ei kai tuossakin ole joku LIN ohjaus sitten vielä...
-
Saanen esitellä maailman ensimmäinen erillisin sivuvilkuin varusteltu mk2 S40 Volvo:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/11.11.2023/IMG_1693.JPG?img=smaller)
Voisi se kai pahemmaltakin näyttää näiden kanssa ;D.
Flektille tuli tehtyä konehuoneeseen sulake, sen verran kova senkin mahdollinen virrankulutus, että ei kannata PDM:stä uhrata kahta porttia. Marmorilta tilattu kasa alkuperäisiä liittimiä, niin kohta saadaan johtoja mitotettua.
-
Bensapumpun mysteeri aukesi vihdoin kun tarpeeksi monta mutkaa selvitti, jostain käsittämättömästä syystä kytkentäkaaviossa ei ole merkattu PWM signaalia pumpulle asti... Bensamittarin suhteen vielä vähän kanssa epävarmuutta; on kaksi napainen, 0-5V tyyppinen anturi. Maadoitus on selkeä, mutta tuleekos toiseen napaan sitten sekä 5V syöttö, että johto joka lukee lukemaa? Vai onko tuo niin hieno että muuntaa pumpulle tulevasta 12V:stä syötön ja tuosta pelkkä lukeminen?
Alkuperäiset liittimetkin saapui ja samalla tuli pieni ikävä yllätys. Tilasin irtopinnein, mutta sellaisiahan ei Volvolta saa (tai ainakaan näihin koriin liittyviin osiin ei saanut), joten tuli pienien johtopätkien kanssa. Okei, ihan fiksua noin siviilikäyttöön, muttei ollut tarkoituksenmukaista tähän käyttöön. Mutta nyt tilattu sitten kutistettavia jatkoja, niin saadaan johdot yhteen. Moottorin osalta joutuu nyt pohtimaan jos niihinkään ei irtopinnillisiä liittimiä saa, sinne en suostu jatkoja tekemään ihan toimintavarmuuden vuoksi, noilla valoilla ym. ei nyt ihan niin justiinsa väliä ole.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/18.11.2023/IMG_1713.JPG?img=smaller)
-
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/26.11.2023/IMG_1766.JPG?img=smaller)
Kojelaudan teurastus oli yllättävän pieni operaatio, ihan pikkuisen piti molemmista päistä ottaa pois. Toki sellainen vähän oleellinen asia näissä päissä oli, eli kiinnitys :D. Täytyy siihen tehdä päihin jokin sovellus, ei ihan taida kehdata jättää kahdella keskellä olevalla ruuvilla tuota paikalleen... Johtoa on kabiiniin vedelty nyt noin puolet ns. korisähköistä, tarttee vähän saada soviteltua mihin nuo katkaisijat ym. tulee niin pystyy vähän suunnittelemaan niihinkin tulevia johtoja valmiiksi. Eli käytännössä tuohon keskikonsolin tietämille ruveta sovittelemaan jotain telinettä niille ja testata että penkissä ollessa niihin yltää.
Mutta yhtäkään johtoa ei ole kytketty, kun eipä ole näkynyt tilattuja tavaroita.
Onko muilla ollut Finjectorin kanssa murheita, oon nyt kaksi kertaa sieltä tavaraa tilannu ja molemmilla kerroilla ei tunnu homma toimivan...? Ensimmäisellä kerralla kesti kolme viikkoa saada hyllyssä olevaa tavaraa (vasta 3. viestin jälkeen lähti liikkumaan) ja nyt laitoin ruksin että hyllyssä olevat ensin ja muut perästä mutta siltikään ei tavaraa näy (tilauksesta kohta 2 viikkoa).
-
Finjectorilla on hivenen pidempi reagointi tilaukseen mutta perille on tullut kysymättä.
-
Soittelin tuossa ratastehtaalle, että onko edistystä, eipä juuri, mutta sain edes sen alustavan hinta-arvion joka on ~1500€ tuolle sarjalle. Sikäli jos jotakuta muuta sattuisi se tässä kohtaa kiinnostamaan, niin hinta saattaa hieman tuosta tippua kun samoilla säädöillä tehtäisiin useampi sarja.
Eli 3. vaihteen suhteeksi tulee noin 1.4, 4. vaihde noin 1.15 ja 5. vaihde hampaan verran alle 1. Täten huiput 4.45 perällä ja 185/65 R15 renkaalla olisi noin 180km/h jos kierrättää liki 7000. Suunniteltu M56H2 laatikkoon, mutta yhtälailla sopinee vanhemman mallisiin ja tietysti L versioonkin, mutta siihen luo pidemmän 2-3 välin mitä H versioon.
Seuraavan kerran vuoden vaihteen jälkeen sinnepäin soittelen niin siihen mennessä jos kiinnostusta löytyy saa samaan kuormaan. Toivottavasti sitten helmi-maalis-huhtikuun aikana olisi valmista tavaraa.
Ja toki niitä sitten jälkeenpäinkin saanee tuolta kun tämä pioneerityö tehty.
-
Tuota, tuota, ethän ole kysynyt SSF-pyörältä noita ratassarjoja tuohon laatikkoon. Mulla on rata-autossa Volvo S40 jonka ostin niin suorahampainen SF-pyörän viimeinen hyllyssä ollut ratassarja jonka tekivät joskus 2000 luvun taitteessa kun tuolla kinnerillä ajettiin vielä Sport 2000 luokkaa. Niillä ainakin on valmiit reseptit tuommosen tekoon josko onko menekki ollut niin huonoa että eivät ole tehneet niitä enää varastoon mutta tekisivätkö pyynnistä?
-
Tuota, tuota, ethän ole kysynyt SSF-pyörältä noita ratassarjoja tuohon laatikkoon. Mulla on rata-autossa Volvo S40 jonka ostin niin suorahampainen SF-pyörän viimeinen hyllyssä ollut ratassarja jonka tekivät joskus 2000 luvun taitteessa kun tuolla kinnerillä ajettiin vielä Sport 2000 luokkaa. Niillä ainakin on valmiit reseptit tuommosen tekoon josko onko menekki ollut niin huonoa että eivät ole tehneet niitä enää varastoon mutta tekisivätkö pyynnistä?
Kysyin ja hintalappu oli 15000 - 25000€ alv0 % ;D. Haluaisivat siis tehdä 10-20kpl sarjan jolloin hinta olisi yhden nollan pienempi.
Jännä tosin että eivät maininneet heillä olisi sellaiseen piirrokset...
-
Yksi mahdollinen voisi olla Sutinen, tekee itse rattaat. Oma M45-pohjainen laatikko hänen käsialaa ja toimii, kummasti menee leveämmillä rattailla mitä muut väittää ja toimiva syttykatko kaupan päälle.
Moottori&voimansiirto Sutinen Hirvilahti
-
Yksi mahdollinen voisi olla Sutinen, tekee itse rattaat. Oma M45-pohjainen laatikko hänen käsialaa ja toimii, kummasti menee leveämmillä rattailla mitä muut väittää ja toimiva syttykatko kaupan päälle.
Moottori&voimansiirto Sutinen Hirvilahti
Sutiseltakin kysyttiin, muttei etuvetoiseen laatikkoon halunnut ryhtyä. Sanotaan näin, että vähän toistakymmentä laatikon tekijää on kartoitettu ja tämä missä osat ovat oli ainoa joka lähtökohtaisesti suostui yksittäissarjaan ;D
-
Ei kaunista, mutta...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/06.12.2023/IMG_1786.JPG/_smaller.jpg)
Sinnehän tuo ECU kojelaudan alle piiloon menee hyvin. Finjectorin tavarat eivät vieläkään ole edes lähteneet, katotaan montako viestiä vaatii että lähtisi... Täytynee seuraavaksi sovitella sitten keypad ja muut painikkeet jossei rupea noita näkymään. Ja toki toivoa mietoja pakkaskelejä, että pystyy edistämään...
-
Pari viikkoa meni sairastellessa, mutta nyt taas vähän saanut edistettyä. Finjectorilta lähti edes osa tavaroista kun kyseli perään (joutunee jälkitoimitukseenkin jääneitä kyselemään...) ja täten pääsin nyt vihdoin kytkemään Volvolta tulleita liitimiäkin
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/23.12.2023/IMG_1923.JPG?img=smaller)
Nuo kutistejatkot tinalla on kyllä aivan ylivoimaiset tähän hommaan, kunhan vielä kestävätkin rallikäytössä niin hyvä. Etuvalot on nyt sitten jo liittimen päästä kytketty, ulkopuolisen päävirtakytkimen sain myös tehtyä liittimineen valmiiksi. Koitetaan saada nuo vedetyt johdot nyt edes toisesta päästä liittimiin asti ja samalla saa sitten siisitittyä johtonippuja nätimmiksi. Hypätään sitten sen jälkeen tuonne sisälle testaamaan ja kytkemään...
-
Vähän sain jatkettua johtohommia tänään taas, tosin samalla tuli todettua että tarvitaan yhtä liitin tyyppiä lisää kun valon liitin söi jo yhdet mitkä oikeasti kuuluikin toisiin...
Tuli myöskin hakeneeksi jo kytkinpaketin vaan eipä tuo nyt ihan osunut...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/30.12.2023/IMG_1953.JPG?img=smaller)
Levy olisi periaatteessa kait ollut oikeanlainen, mutta asetelma jostain syystä paljon paikalla ollutta pienempi.
Myivät myös kytkinasetelman pultteja, noh...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2023/30.12.2023/IMG_1954.JPG?img=smaller)
Nämä lienee kyllä vauhtipyörän pultit...
Ajatus on siis mennä vakio vauhtipyörällä ja vaihtaa vain tuore kytkin siihen. Tehdään sitten "kilpamoottoriin" vasta muunnos kiinteään vauhtipyörään, ihan budjettisyistä.
Mutta paikallaan ollut kytkin aiheutti hieman hämmenystä, Volvon orggis levy mutta LUK asetelma :idiot2:. Onkohan tässä ollut joku idea taustalla vaiko joku ollut todella nuuka jossain kohtaa? Vai onko LUK asetelma alkuperäinen ilman mitään Volvo leimoja?
-
Pari lämmintä päivää, joten eikun äkkiä tallille...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/10.01.2024/IMG_1975.JPG?img=smaller)
Nyt on vähän mock-uppia saatu tehtyä noille hallintalaitteillekkin, levyt on ihan perus polykarbonaattia ja niistähän tulee nätit kun tempasee hiilikuituteipin päälle. Samalla tuli löydettyä sopivat valmiit pultit mihin alkaa tekemään tabletille kiinnityspaikkaa, täytyy jostain käydä sopiva teline hakemassa niin saisi sitäkin sovitettua.
-
Sähköjä niputeltu ja pohdiskeltu, mutta välillä jotain muutakin.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/28.01.2024/IMG_2283.JPG?img=smaller)
Nuin vaan upposi tabletille teline, toki se tärkein on vielä koittamatta, että sopiiko se tablettikin sinne edelleen vielä ;D. Eikä vieläkään tarvinnut ihan kauheasti teurastaa kojelautaa, toki pari pientä palaa nappailin tieltä pois. Hidasta näpräilyä kyllä tää sähköjen teko, ei siitä mihinkään pääse. Mut toisaalta on kyllä se osa-alue mikä ois kiva mennä kerrasta oikein...
-
Se on toi johtohomma melko aikaavievää, noita työkoneita kun välillä tulee varusteltua niin parissa tunnissa heittää ison laatikollisen työvaloja paikoilleen mutta niiden johdotuksien kanssa meneekin helposti päivä eikä aina riitäkään.
-
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/03.02.2024/IMG_2338.JPG?img=smaller)
Kyllähän se tabletti sinne uppos... kunhan ensin muutti kulmarautaa vähän loivempaan kulmaan ;D. Latauspistokkeita, seurantalaitteen teline ja tänään taas kasa johtohommia liittimien kera. Seuraavaksi on kyllä melkolailla pakko saattaa ECU paikalleen kun useampi johto menee sinnekkin sitten kiinni, toki siitä tarttee ensin purkaa muutamat käyttämättä jäävät johdot pois.
-
Et ole laatikoksi miettinyt Quaifen suorakytkentää.
https://www.quaife.co.uk/quaife-products/fwd-sequential-gearkits/ford-fwd-sequentials/
Skrollaa sivu alas.
-
Et ole laatikoksi miettinyt Quaifen suorakytkentää.
https://www.quaife.co.uk/quaife-products/fwd-sequential-gearkits/ford-fwd-sequentials/
Skrollaa sivu alas.
Kyllä tuohonkin tuli törmättyä, mutta on sekventiaalilaatikko ja se ei normaalissa F-ryhmässä olisi sallittu. Ja toki sekin vähän ahdisti että maksaa sen reilun kymppitonnin ;D.
Luulen, että ennemmin tai myöhemmin tuon kaltainen sekventiaali tähän autoon tulee ja sitä myötä siirtyminen Pro F-luokkaan, mutta budjetti tarttee ensiksi saada sopivaksi...
-
Kyllä tuohonkin tuli törmättyä, mutta on sekventiaalilaatikko ja se ei normaalissa F-ryhmässä olisi sallittu. Ja toki sekin vähän ahdisti että maksaa sen reilun kymppitonnin ;D.
Luulen, että ennemmin tai myöhemmin tuon kaltainen sekventiaali tähän autoon tulee ja sitä myötä siirtyminen Pro F-luokkaan, mutta budjetti tarttee ensiksi saada sopivaksi...
Dogi on ilmeisesti sallittu. Maailmalla saattaa olla joutilaana Tractiven tekemiä M56:sia. Mulla yksi tuollainen omassa V40:ssä.. Tuota käytettiin Volvo S60 ratasarjassa 2000 -luvun alussa. Se on sisukaluiltaan tuollainen:
https://www.facebook.com/ProjectChallenge/posts/anyone-interested-in-a-m56-dog-box-straight-cut-gears-made-by-tractive-5-speed-a/2119032951590919/
-
Dogi on ilmeisesti sallittu. Maailmalla saattaa olla joutilaana Tractiven tekemiä M56:sia. Mulla yksi tuollainen omassa V40:ssä.. Tuota käytettiin Volvo S60 ratasarjassa 2000 -luvun alussa. Se on sisukaluiltaan tuollainen:
https://www.facebook.com/ProjectChallenge/posts/anyone-interested-in-a-m56-dog-box-straight-cut-gears-made-by-tractive-5-speed-a/2119032951590919/
Joo, mulla on tämän vaihdelaatikon rakennekuvat olemassa kun yritin Tractivea houkutella tekemään uuden... eivät suostu tekemään, tekevät vain sekventiaaleja nykyään. Sikäli toki pieni riski tuo laatikko kun kerta varaosiakaan siihen ei sitten saa heiltä enää.
-
Joko tämä nähdään Imatralla ajettavassa F-cupin osakilpailussa 11.5.? ;) :P
-
Joko tämä nähdään Imatralla ajettavassa F-cupin osakilpailussa 11.5.? ;) :P
:D
Budjetissa on vielä iskareiden kokoinen aukko, mutta sanotaan näin että tavoite olisi syksyllä kyllä päästä kilpailemaankin. Josko tuossa Imatran aikoihin olisi taas käyntikuntoisena tämä...
-
Sähköjä sähköjä... mutta vaihteeksi ECU:n johtosarjan kimpussa
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/25.02.2024/IMG_20240225_141324690.jpg?img=smaller)
En ole vielä ikinä ennen tehnyt moottorin johtosarjaa ja siksi onkin kokoajan sellainen fiilis, että jotain puuttuu kuitenkin ;D. Noh tänään vertailin alkuperäiseen johtosarjaan ja tiedossa ei ainakaan toistaiseksi ole kuin kaksi asiaa jotka uudesta puuttuu ja näiden osalta ihan tietoisesti; nakutusanturi ja öljysuodattimen jalan lämmitys(?) . Tuo öljysuodatin jalka on toki itselle täysin uudenlainen tuttavuus ja noh vuotanuthan se on, että mennee kokonaisuudessaan suosiolla vaihtoon. Näitä on ollut ilmeisesti alunperinkin lämmityksellä ja ilman? Tuntui ralliautoon tarpeettomalta ominaisuudelta...
-
Pikkuhiljaa alkaa sähköjen kokonaisuus hahmottumaan, ei ole kaukana se hetki kun PDM:ään kytketään ja sitten katsotaan miten kävi :D.
Mutta aina välillä tulee niitä yllätyksiä, tällä kertaa otin imusarjan muoviosan irti ja....
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/03.03.2024/IMG_2538.JPG?img=smaller)
Joku perkeleen jyrsiä yrittänyt tehdä pesää... Onneksi mitään syötävää ei tuolta löytynyt.
-
Älä ny, kovasti on sekin tehny hommia. :)
-
Käytin apukäsiparin kanssa tuulilasia välissä irti, niin saatiin tuo välistä puuttunut kojelaudan osa takaisin paikallensa:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/10.03.2024/IMG_2613.JPG?img=smaller)
Pikkuisen joutui tuollekkin rälläkkää näyttämään, mutta ylipäätään uskomattoman vähän joutui kojelautaa teurastamaan. Kertoo omaa kieltänsä siitä kuinka äääärettömän hyvin mitoitetut nuo Finess kaaripaketit on.
Pieni kauneusvirhe jouduttiin tekemään, tuulilasille tulevat puhalluskanavat oli alunperin ruuvein tuossa osassa, mutta nyt ei ollut toivoakaan päästä niitä kiinnittämään ruuvein joten jouduttiin läpipultit vetämään. Kohtuu sievästi jäävät kyllä piiloon. Samalla läpiviennin paikka ECU:n johtosarjalle valmiiksi, joten kohta saapi sen pujotella paikallensa.
-
Loput kojelaudasta paikalleen ja yhtä liitintä vaille valmiit korisähköt
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/16.03.2024/IMG_2661.JPG?img=smaller)
Jossain välissä unohtanut tosiaan tilata CAN-näppiksen vastaparin, muutoin pitäisi korisähköt olla nyt vedettynä. Maajohtoja on vielä toki ilman liitintä, mutta niitä tarkoitus muutenkin niputella hieman. Moottorin johtosarja-aihio on nyt paikallaan ECU:n kera, sattuuko kukaan tietämään että jostain saisi alkuperäisen ilmamassaanturin ja kaasuläpän liittimiä irtopinnein? 9441274 ja 8645661 pitäisi olla liittimien osanumerot. Keskusautohallilta on jo kysytty, eivätkä osaa sanoa ovatko irtopinnein vai "korjausjohdoin", muutoinkin pikkusen alta 100€ kahdesta liittimestä tuntuu kovalta hinnalta... Kaikki muut moottorin liittimet kun on löydetty irtopinnein muita kautta, "vähän harmittaisi" jos nämä kaksi tarttis liittää vanhoista.
Vaihdelaatikon rattaat pitäisi parin viikon sisällä valmistua, laatikko nippuun ja paketti takaisin paikalleen... Kytkinkin tuli löydettyä, pikkuhetki jouduttiin varaosatiskilläkin hakemaan että löydettiin oikea paketti.
Sitten puuttuu vielä jarrut, pleksilasit, pakoputkisto ja ne iskarit sekä ne miljoona pikkujuttua.... Kuituosia ei lähdetä nyt tekemään, koitetaan nyt ajamaan päästä.
-
Kojelauta kasassa ja sähköt kytkettynä siitä päästä
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/23.03.2024/IMG_20240323_165039604.jpg?img=smaller)
Nyt sitten onkin sen toisenpään kytkeminen edessä, eli PDM. Vähän sitäkin varovaisesti aloittelin, en tiiä kyllä mikä siinä ois oikea järjestys tehdä asioita ;D. Tehdäkkö ensin kaikki pienet liitosjohdot PDM:än liittimiin ja sitten vasta yhdistelllä ne johtosarjoihin vaiko yksi kerrallaan vaan PDM:ään asti. Ehkä pääasia olisi vain edetä...
Nuo moottorin johtosarjasta puuttuvat kaksi liitintäkin ehkä löytyi sumujen saarilta, jännä nähdä osuiko oikein ja koska ne saapuvat.
-
PDM kytketty melkein kokonaan ja meillä on valomerkkejä!
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/31.03.2024/IMG_2711.JPG?img=smaller)
Ainoastaan bensanmäärä anturi on kytkemättä kun siitä en mistään ole vielä saanut varmuutta miten se kuuluisi kytkeä, kun mistään ei tahdo selvitä se että muuttaisiko se pumpulta 12V -> 5V vai olisiko niin että samaan mihin syötettään 5V myös luetaan tulos?
Mutta joo nyt on yhteys ECU:n kunnossa, PDM:n osaltakin oli hetken kunnes halusi tehdä firmware päivityksen joka meni pieleen... Täytyy rakennella joku hetkellinen ohisyöttö virralle niin saisi senkin varmaan kuntoon. Päävirtakytkin myös toimii halutusti, mutta siihen en CAN-väylää pitkin tunnu pääsevän sisään ja laite itsekkin herjaa väylävikaa. Täytynee sitäkin selvitellä vaikkei nyt aivan pakko olisikaan sitten päästä säätelemään sitä.
Voi olla että pidän nyt taukoa näistä sähköhommista ja teen vaikkapa karbonaatti-ikkunoita välillä, odotellessa vaihdelaatikon valmistumista.
-
Sähköhommat jätetty hetkeksi sivuun ja päädyin ikkunoiden tekoon.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/07.04.2024/IMG_2773.JPG?img=smaller)
Kohtalaisen helposti nuo takasivulasit lähti pois. Tuon hiilikuitulevyn muotoilu tuohon muotoon ei oo kovin kätevää, mutta ompahan nyt sinnepäin. Polykarbonaatti taasen osui kerrasta, yllätyin itsekkin. Suojakalvot taidan poistaa vasta sitten ihan lopuksi. Sitä ennen tarttis joku lukitusmekanismi keksiä...
C-pilarin lasien osalta vielä arvon, että vaihdanko polykarbonaattiin, taitaa olla liimalasi ja painonsäästökin ois aika mitätön. Takalasin osalta sama homma, lähinnä siitä syystä että sen muotoilu ei tule olemaan ihan yhtä helppoa... Etuoviin tulee ns. kovapinnoitettua tavaraa niin ei naarmuunnu niin herkästi, nämä takapään lasit on ihan halvinta mahdollista mitä löysin.
-
Nyt löytyy toiseltakin puolelta muovia:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/13.04.2024/IMG_2783.JPG?img=smaller)
Ja konehuoneesta löytyy puolestaan polyuretaanipuslaa:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/13.04.2024/IMG_2793.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/13.04.2024/IMG_2796.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/13.04.2024/IMG_2799.JPG?img=smaller)
Luulin alkujaani että nuo kaikki korvaavat alkuperäiset, mutta todellisuudessa niillä vain täytetäänkin vakiopuslan aukkoja. Todennäköisesti tähän käyttöön hyväkin asia. Vaihteiston tuo alapuolinen päädyin tilaamaan ihan tuon täydellisen korvikkeen (ja sen oli hintainenkin...), vaikuttaa kyllä todella pätevälle. Sen vastapariksi tulevaa pientä puslaa en sitten jostain syystä älynnyt tilata, mutta katselin että alkuperäinenkin olisi täysin kunnossa. Taidan mennä sillä alkuun tässä kohtaa.
Oikeanlainen kytkinkin löytyi joten sekin on nyt paikallaan. Vaihdelaatikon rattaatkin valmistuivat ja siirretty kasaajalle. Kai tässä elätellään toiveita että kuukauden sisään olisi paketti takaisin keulalla... ::)
-
Pidetty tietoisesti vähän taukoa tallilta, kun ei nyt mitään suurempaa tehtävää ole juuri tällä hetkellä. Jotain pientä kuitenkin näpräilty, esim. toinen sammutin jo valmiiksi takakonttiin:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/19.04.2024/IMG_2847.JPG?img=smaller)
Ensimmäinen sähkövikakin tuli jo löydettyä ;D. Yksi katkaisija ja sen liitokset eivät olleet onnistuneita, ei muuta mutta sattui olemaan "sytytysvirtojen" katkaisija niin otettava uudelleen suunnitteluun...
-
Tuli soviteltua takapuskuri jo takaisin paikalleen:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/02.05.2024/IMG_2896.JPG?img=smaller)
Alalipalle en keksinyt mitään hyötyä, joten painonsäästön nimissä lähti pois. Yllättävän hyvältä näyttää vielä, saa nähdä näyttääkö tyhmältä sitten kun sisälokarit ja sivuhelmat taas takaisin paikallaan. Vakiohinauslenkkikin vaikuttaisi olevan sopiva kilpakäyttöön, täytynee toinenkin sellainen hankkia etupäähän. Moottorin johtosarjan viimeisetkin liittimet löytyi ja saapui sumujen saarilta vihdoin, nyt ois kaikki liittimet valmiina kun vaan se vaihdelaatikko valmistuisi...
-
Jarruosia saapui:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/11.05.2024/IMG_3061.JPG?img=smaller)
Tulee ihan vakiokokoiset levyt, mutta uritettuina. Taakse Brembot ja niihin kaveriksi "Xtra" sarjan palat, eteen ATE Powerdiscit ja niihin tulee Hawkin kilpajarrupalat, jotka vielä matkalla. Satulat pysyy vakioina.
Kovin ajattelin laittavani niitä paikalleen tänään, mutta yht äkkiä löysin itseni purkamasta etuovien sisustoja. Niistä kun tuli huomattua sellainen pieni ongelma, että ovenkahva on niin etureunassa ettei sitä saisi auki koska turvakaari tulee tielle. Erinäisiä visioita sitten pyörittelin että mitenköhän se saataisiin siirtymään fiksumpaan paikkaan, kunnes kartturilta tuli ehdotus joka tarvitsi testata:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/11.05.2024/IMG_3085.JPG?img=smaller)
Kiitos ruotsalaisten insinöörien, etu- ja takaovien ovien aukaisuvaijerit ovat täysin identtiset, paitsi pituuden osalta. Ja täten täähän toimii paremmin kuin hyvin kun vaihtaa ne päittäin ;D. Etuovessa tulevat keskelle ovea ja takana aivan oven etureunaan, joten on helppo tarvittaessa b-pilarin juuresta avata. Takaovien ikkunatkin tuli helatorstaina pultattua kiinteiksi, niin periaatteessa voisi laittaa takaovet jo "pakettiin" eli tehdä sääntöjen vaatiman peltilevyn kaiken päälle.
-
Hauska tuo brembon pakkaus. Mitä tuo juro jamppa siinä tekee, onks se jonkunsortin jarru? :)
-
Vaihdelaatikkoa on kuulemma jo 40 tuntia yritetty kasata, mutta vielä pari viikkoa menee...
Noh paketoimpa sitten toisen takaoven jo alustavasti pakettiin:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/21.05.2024/IMG_3121.JPG?img=smaller)
Sääntöjen mukaisesti pitää tosiaan peittää 1mm alumiinillä (rahamiehet hiilikuidulla...) ovipahvin jättämät aukot. Huomasin, että siinä oli mukavan oloisia reikiä mihin oli helppo laittaa niittimutterit niin saa aika helpolla nuo pellit paikalleen. Ja saa myös varmasti symmetriset toteutukset, tuosta on nyt hyvä tehdä peilikuvana toinen puoli.
PS. Miten normaalia on saada niittimutteri halkeamaan niin että puristuva osa ja pellin toisen puolen vastakappale irtoavat toisistaan ;D
-
Toisen puolen peltikin tehty ja päädyimpä sitten laittamaan takapään jarrut kasaan:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/01.06.2024/IMG_3279.JPG?img=smaller)
Pieni yllätys oli tajuta, että noissa takanavoissahan ei ole ollenkaan jarrulevyn pultille paikkaa, eikä siinä ei kyllä jarrulevyjen mukanakaan sellaista tullut vaikka levyssä paikka onkin. Eihän se toki sieltä mihinkään katoamaan pääse, mutta on kisakäytöstä kokemusta kuinka se voi päästä lyömään paloja takaisin sisään...
Kai tässä jotain pikkunäpertelyä keksii jossei vieläkään ala vaihdelaatikkoa kuulumaan.
-
Well hello there
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/06.06.2024/IMG_3311.JPG?img=smaller)
Siinä se vaihdelaatikko nyt on jonka synnyttäminen kestänyt laskentatavasta riippuen 10-15kk ;D.
Loppujen lopuksi tähän on nyt siis sekoitettu M56H ja M56H2 + teetetyt rattaat 3-4-5 vaihteille, höystettynä Gripperin lukolla. Sitten vielä toivotaan että kestää...
Öljyn suhteen vielä pikkusen pohdintaa, todennäköisesti kallistumassa Castrolin Transmax FE 75W (ent. Syntrans FE), onko jotain vahvoja mielipiteitä aiheesta? :D
-
Pieni yllätys oli tajuta, että noissa takanavoissahan ei ole ollenkaan jarrulevyn pultille paikkaa, eikä siinä ei kyllä jarrulevyjen mukanakaan sellaista tullut vaikka levyssä paikka onkin. Eihän se toki sieltä mihinkään katoamaan pääse, mutta on kisakäytöstä kokemusta kuinka se voi päästä lyömään paloja takaisin sisään...
Siis jarrulevy pääsee tekemään mitä ja mistä syystä? Miten se jarrulevy pääsee liikkumaan yhtään mihinkään, jos vanne on paikoillaan?
-
Siis jarrulevy pääsee tekemään mitä ja mistä syystä? Miten se jarrulevy pääsee liikkumaan yhtään mihinkään, jos vanne on paikoillaan?
Pääsee "väpättämään" kun ei ole ruuvia ja jos vanne on vähänkin irti -> hakkaa mäntää sisään. Ja se on oikeasti tosi pienestä kiinni, rengas saattaa tuntua olevan kiinni mutta millikin on tässä tapauksessa jo merkittävä. Kyse on siis aikaisemmasta kilpurista jossa tämä tapahtui, ihan jännä fiilis kun on vitonen tuvassa rajotinta vasten ja jarrupolkimen painallus menee lattiaan. Pumppaamallahan se kyllä sitten toimi.
Okei tässä tapauksessahan se ei takana ole ongelma kun on tuo jarrumäntämalli missä sitä pitää myös pyörittää jotta se liikkuu.
-
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/16.06.2024/IMG_4376.JPG?img=smaller)
Siellä lepää. Pitäisi olla kaikki valmista moottorin johtosarjan tekemiseen. Tietääpähän mitä juhannuksena nypläilee :D
-
Pitäiskö se yks 6mm ruuvi niin paljon kun niitä on vielä kaikenlisäks vain yksi.
No, sama se mulle on. ;)
Muista jälkikiristys! :D
-
Kevyet 14 tuntia se otti, mutta nyt ois moottorinjohtosarjakin kytketty
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/23.06.2024/IMG_4435.JPG?img=smaller)
Ja kyllä tuo laturin virtajohto on tahallaan noin, mitoitettu valmiiksi jo siihen jos joskus laturi siirtyisi ilmastoinnin kompuran tilalle. Ettei siinä kohtaa tarttis vetää koko auton läpi uutta johtoa... Seuraavaksi läppäri kiinni ja toivotaan että kaikki kytketty oikein ja saadaan vielä oikeat asetuksetkin sisään. ;D
-
Urakointia jatkettu
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/29.06.2024/IMG_4489.JPG?img=smaller)(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/29.06.2024/IMG_4495.JPG?img=smaller)(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/29.06.2024/IMG_4497.JPG?img=smaller)
Näiden lisäksi tehty tallista löytyneistä putkenpätkistä tilapäinen pakoputki, syötetty lisää asetuksia MaxxEcuun ja nesteitä sisään. Kyllä tästä koitetaan parin viikon sisään saada ensikäynnistys aikaiseksi...
Toki pieniä ongelmiakin on, kuten tämä insinöörin aivopieru
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/29.06.2024/IMG_4469.JPG?img=smaller)
100€ Volvon tähän suunnitellusta työkalusta ahdistaa, tilasin nyt kokeiksi 25€ arvoisen "samantapaisen" työkalun...
-
25€ työkalu auttoi riittävästi, ei hyvä mutta aukesi ja sai öljyt sisään vaihdelaatikkoonkin.
Eli kyseessä on VAG konsernin DSG laatikon öljynsuodattimeen tarkoitettu avain:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/03.-04.07/IMG_4509.JPG?img=smaller)
Maxxecusta saatiin kaasupoljinkin jo heräämään. Sieltä on jo kaikki lämpöanturit ja paineanturit saatu näyttämään järkeviä lukemia. On muuten melkoinen savotta kaivella niihin noita ohjearvoja... Seuraavaksi PWM arvojen kimppuun.
Siinä sivussa ilmattiin jarrut ja kytkin, ei vaatinut kuin neljä eri lenkkiavainta sekään operaatio :D
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/03.-04.07/IMG_4526.JPG?img=smaller)
-
Offtopiccia, etkös sää aikasemmin joskus ajanut pinkillä daihatsulla? Liedosta? :)
-
Offtopiccia, etkös sää aikasemmin joskus ajanut pinkillä daihatsulla? Liedosta? :)
Pitää paikkansa :D
-
Eikö nuo öljyt olis saanu sisään laatikkoon pakkivalokytkimen aukosta. Ainakin p2 malleissa.
Toisaalta myöhästähän se on rypistää... :-[
-
Eikö nuo öljyt olis saanu sisään laatikkoon pakkivalokytkimen aukosta. Ainakin p2 malleissa.
Toisaalta myöhästähän se on rypistää... :-[
Olis varmaan, jos se ois yhtään helpommin saatavilla ;D. Se kun sijaitsee vaihteiston kannattimen alla, hädin tuskin saa ees liitintä irti jos on kannatin paikallaan.
-
No joo kun se on pitäny tuo tekniikka änkee noin pieneen pulkkaan. Mä oon aina vihannu noita pikkuvolvoja joissa volvon tekniikka, tuntuu niinkuin ois pakko olla saatu kaikki romut sopiin sinne yhden yövuoron aikana. <Kippis>
P2 se on putsarikotelo vaan pois niin se on siinä tarjottimella.
-
Tämän viikonlopun aikaansaannos:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/06.07.2024/IMG_4532.JPG?img=smaller)
Jo edellisessä kilpurissa hyväksi todettu kuitupanssari löysi paikkansa alkuperäisistä kiinnikepisteistä, muovit vain korvattiin niittimuttereilla.
Piti myöskin asetella taas lisää asetuksia sisään pdm + ecu ja siinäkin tuli onnistumisia sekä lisää mysteereitä...
Noh vilkut ja hätävilkun sain toimimaan ja ohjaustehostinkin heräsi, toki en tiedä onnistuinko nyt maxxecun ohjeiden mukaisesti sen sitten rakentamaan että jatkossa herää vasta koneen olleessa käydessä...
Mutta bensapumppua tai flektiä en saa heräämään. Bensapumpussa haasteena on myös se, etten mistään löydä mikä olisi sen haluama Hz PWM ohjaukseen.
Flektistä luku on tiedossa, mutta siltikään ei herää. Fan overridella keypadin näppäin vain vilkkuu epämääräiseen tahtiin, en tiedä onkohan se tarkoituksellakin vai yrittääkö kertoa jotain?
Parkkivalot kun puolestaan kytkee päälle, hukkuu keypadin muista napeista taustavalo :idiot2:
Ja lopullisena creme de la cremenä, mittasin akun jännitteen ja tauluun tuli 14.7V :o Maxxecu väittää puolestaan että jännite on 12.2-12.3V koko ajan...
Tässä kohtaa voinee vain lainata Sannia "että mitähän vittua"...
-
Kauhulla odotan kun alan omaa maccecua säätämään, luettuani :-\
-
Olet varmaan mitannut PDM:n jännitteen ja varmistanut että se ja ecu saa maita kunnolla?
-
Vikojen selvittäminen aloitettu:
- Koitin nyt yleismittarilla muitakin akkuja ja tulin siihen tulokseen että vaihdetaampas siihen mittariin patteri... Palataan siis seuraavalla kerralla sen osalta.
- Flektiä sain nyt säädettyä niin, että enää fan override ei vilkuta keypadin näppäimen valoa ja nyt näyttää mun mielestä oikealta lukematkin live datassa. Eli näyttää lämpötilan mukaista prosenttia ja pieni virrankulutuskin ilmestyy. MUTTA
Se flekti ei siltikään herää. Ja kun Fan override nostaa % arvon asetettuun maksimiin, katoaa virrankulutus :o.
PDM:n maadoitus on ohjeiden mukaisesti alle 30cm päässä laitteesta. ECU:llehan ei omaa madoitusta johdon kanssa ole, mutta voisi varmaan tehdä siitä levystä, jossa se on kiinni, varmuuden vuoksi johdon koriin.
-
Ja jatkoa:
- Akun mittaustulos johtui mittarista ja sen huonosta patterista, MaxxEcu näytti oikeaa lukemaa kokoajan.
- Mittailin nyt myös lukemat liittimistä näille pimeänä oleville laitteille ja siltä osin kaikki kunnossa.
- Tein lisämaadoitusjohdon ECU:lle eikä vaikutusta ongelmiin
- Tulin asettaneeksi myös ajovalot lyhyet/pitkät ja nämä myöskin nyt sammuttavat Keypadista taustavalot. Voi liittyä edelleen parkkivaloihin, koska ko. toiminnothan aktivoivat myös parkkivalot. Itse valot toimivat joka asennossa.
Nyt rupeaa itseltä ainakin ideat olemaan loppu mikä mättää? Toki aina on mahdollista se huono tuuri, että Flekti olisi itsestään pimentynyt ja purkamolta ostettu bensapumppu myöskin. Mutta jotenkin tuntuu nyt tuo PWM tässä olevan se ongelma.
-
Yksi idea vielä tuli. Mitäs jos ne eivät haluakkaan virtaa vaan maadoitusta...
Ja bingo. Sitähän ne oli vailla eikä virtaa.
Täten pikainen uudelleen johdotus PDM:stä ECU:uun jotta tämä onnistuisi ja molemmat laitteet saatu heräämään henkiin.
Ollaan taas lähempänä ensi käynnistystä...
Niin ja siinä sivussa tuli nyt vähän sutastua maalia ja lyötyä paikalleen nuo takaoven pellit
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/14.07.2024/IMG_4734.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/14.07.2024/IMG_4737.JPG?img=smaller)
-
Varovaisesti taitaisin lähteä itse yrittämään ensi käynnistystä, mutta...
Mikähän mahtaa olla B5244S4 koneen suuttimien koko? Eli DENSO 195500-4510 suutin.
Ja mahtaakohan B52S44 tai T5 jakaa saman nokan triggerin että vois suoraan MaxxEcusta sitä hyödyntää?
Muutoinkin polttoainepuolen ja sytytyksen asetus vinkkejä otetaan vastaan :)
-
Sähköjä jatkettu taasen, tuumasin että starttimoottorinhan pitäisi pyöriä. Painetaan test ja..... syvä hiljaisuus.
:idiot2:
Sitten syttyy lamppu, niin aivan se ECU tarjoaa maadotusta... Ja starttihan taas haluaisi virtaa. Joten käänteinen uudelleen johdotus ECU:lta PDM:ään sen osalta ja sittenhän sekin herää.
Muutoin käytettiin paljon aikaa sen päävirtakytkimen sisäänpääsyn ihmettelyyn kun tarvittavat osat siihen tuli hommattua. Outohan sekin on, lopulta paljastui että laite oli kyllä samassa bitrate:ssa ECU:n ja PDM:än kanssa, mutta jotain omalaatuista se vaatii, sillä ainoastaan erottamalla sen omaksi CAN-väyläksi sain sen toimimaan. Noh aiemmin tuli jo todettua, että sillä ei sinänsä ole väliä, joten olkoot niin. Pääasia, että senkin säädöt on nyt alustavasti kohdillaan.
-
Starttihan tosiaan pyörii, muttei napista. Tuntui toimivan ihan päättömästi asetuksia vaihtamalla, vaikkei nappiin edes koskenut. Noh eikun yleismittari käteen ja...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/31.07.2024/IMG_4769.JPG?img=smaller)
Rikkihän se on sitten alusta asti ollut :D . Täytyypi hakea seuraava ja jatkaa sitten taas asetusten asettelua. Kaasupolkimen sain kalibroitua ja triggeritkin luulen saaneeni aselteltua.
Etusivulasit oli sen verran muodokkaat joka suuntaan ja kun tarkoitus tehdä ne kalliimmasta kovapinnoitetusta karbonaatista, niin tulin kysyneeksi mitä ne maksaisi valmiiksi leikattuina. Hintaero jäi sen verran pieneksi, että päädyin ne teettämään valmiiksi asti.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/31.07.2024/IMG_4773.JPG?img=smaller)(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/31.07.2024/IMG_4777.JPG?img=smaller)
Asennusaika paikalleen noin 5 minuuttia yhteensä :D. Pikkusen täytyy pohtia pitääkö jotain tehdä, että pysyvät paikallaan. Näihin kun liittyy sellainen sääntötekninen seikka että nuo tulee pystyä irroittamaan ilman työkaluja sekä sisältä että ulkoa päin. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että saattaisivat pysyä paikallaan ihan vaan vakiotiivisteissä. Noihin täytyy vielä jossain kohtaa tehdä liukuluukut.
-
Pikkusen on koeteltu viime aikiona.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/08.08.2024/IMG_4794.JPG?img=smaller)
Bensanpainetta ei saatu millään nousemaan, joten eikun tankkia alas ja tutkimaan. Yhteensä 7 tunnin ihmettelyn lopputulemana täysin uusiksi kytkennät, en tiedä mitenköhän ne niin pieleen oli menneet. Tulipahan samassa poistettua se tehdastekoinen ylimääräinen lenkkikin johtosarjasta. Noh nyt lykkää sitten vähintäänkin tarpeeksi painetta...
Kaasuläppää saatiin toisella yrityksellä jo toimimaan halutusti eli ihan jopa kaasupolkimestakin asti :D.
Bensamittaria on yritetty tulkita, mutta siihen ei vielä kyllä tolkkua ole saatu. Mahtaakohan vaatia jotain lisävastuksia toimiakseen....?
Noh sivussa tullut tehtyä valmiit mallit etuovien peltilevyiksi, toki jotenkin sähläsin merkintöjen kanssa siinäkin ja ostin sitte liian pienet alumiinilevyt ;D.
-
Kovin on yritetty saada autoa käymään ja MaxxEcu topicissa onkin metsästetty miksei käynnisty.
Siinä sivussa hain tarpeeksi ison pellin palan ja etuovien pellit tehty
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/15.08.2024/IMG_4817.JPG?img=smaller)
Tänään sitten vihdoin sain auton käymään *taavih->
Tyhjäkäynti on sellainen ujo 3500 tällä hetkellä, että piiikkusen on säädettävää ;D. Mutta käy edes niin voi hyvin mielin lähteä jatkamaan kovalla tahdilla. Tavoite on tällä hetkellä sellainen, että lokakuussa ajetaan kilpaa.
-
Hemmetin hieno homma!!! 8) 8)
-
Tänään sitten vihdoin sain auton käymään *taavih->
Tyhjäkäynti on sellainen ujo 3500 tällä hetkellä, että piiikkusen on säädettävää ;D. Mutta käy edes niin voi hyvin mielin lähteä jatkamaan kovalla tahdilla. Tavoite on tällä hetkellä sellainen, että lokakuussa ajetaan kilpaa.
Hieno kuulla että tavoite on syksyllä jo päästä ajamaan. Tammikuussa sitten F cupin starttiin Imatraralliin. ;)
Itse pitäis kans laittaa jääratavehkeeseen alumiinipellit oviverhoilujen tilalle kun jemmassa on isot arkit alumiinipeltiä :P
-
Hieno kuulla että tavoite on syksyllä jo päästä ajamaan. Tammikuussa sitten F cupin starttiin Imatraralliin. ;)
Itse pitäis kans laittaa jääratavehkeeseen alumiinipellit oviverhoilujen tilalle kun jemmassa on isot arkit alumiinipeltiä :P
Talvikausi tulee jäämään välistä, kun vaatisi vanteita ja renkaita, eikä ole nyt budjettia laittaa niihin...
Mutta, autoa jatkettu viikonloppuna eteenpäin ja nyt on keulan pellit jotakuinkin paikallaan
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/25.08.2024/IMG_4981.JPG?img=smaller)
Seuraavaksi tuohon voi nyt tehdä konepellin lukituksen ja sitten tarttis visioida joku tikku systeemi millä tuon konepellin saisi ylös pysymään tarvittaessa. Alkuperäinen kaasujousi kun ei ole vaihtoehto, sen toinen pääty tuli poistettua hyvä tovi sitten jo mahdollisen iskarin yläpään tieltä.
Moottoria yritettiin säädellä, mutta kohtuu laihoin tuloksin. Kertaalleen saatiin käymään alle 3000:kin. Tuon kaasuläpän toiminta-alue on todella pieni, aiheuttaa vähän harmaita hiuksia säätämiseen. Mutta toki ihan polttoaineasetuksiakin tarvitsi saada säädeltyä. Suurimmaksi murheeksi kuitenkin osoittautui vahvasti DIY henkinen letkuklemmareilla kasattu tilapäinen pakoputki, sai jossain kohtaa vahvasti aina happea ja sitä myöden auto sammuksiin. Noh totesin, että siihen uskaltaa jo aika pitkän pätkän suoraa ihan hitsatakkin, niin täytyypi se teettää seuraavaksi ja yrittää sitten uudestaan.
-
Pakoputken alkuosa saatettu paikalleen, mutta ei toivottuja vaikutuksia... Edelleen käy aivan liian korkeella tyhjäkäyntiä ja kaasuläppä enää 0,9% auki. Ei nyt ymmärrä mikä juttu.
Tässä tullut myös ihmeteltyä, että miksihän ohjaustehostin hiljaksiin kääntää ratin äärimmilleen vasemmalle? Ei ole toki tullut koitettua tekeekö jos auto maassa, mutta ainakaan renkaan paino ei asiaa muuttanut. Vai onko sekin merkki jostain ongelmasta?
Noh muita hommia tehty sitten, kuten konepellin lukot ja sivuikkunoiden liukuikkunat
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/28.08.2024/IMG_5003.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/31.08.2024/IMG_5019.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/31.08.2024/IMG_5022.JPG?img=smaller)
Kuten kuvista voi huomata kävi vauhdilla tehdessä pieni moka... ja täten liukuikkunoiden aukko on nyt eripäässä puolien kesken. Onneksi kartturin puolen penkkikin tulee taaemmas mitä kuskin, joten ei ehkä ihan niin paljoa haittaa.
-
Kovalla tahdilla jatkettu...
Kaasuläppä oli tullut kalibroitua väärin ja tästä johtui murheet. Nyt auto saatu lopultakin käymään tasaista ~2000 tyhjäkäyntinä ja se saa tässä kohtaa riittää.
Auto saatu testattua että liikkuu eteen taakse, ajettu kärrylle ja hitsattu kasaan lopullinen pakoputkikin. Alustavat ovipahvit tehty eteenkin valmiiksi.
Tänään sitten vielä öljynvaihto, joku on näköjään tapellut propun kanssa...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/09.09.2024/IMG_5080.JPG?img=smaller)
Auton mukana tulikin uusi proppu jota hiukan silloin ihmettelin mutta kävi nyt hyvinkin järkeen :D
Auto saatu käytettyä lämpimäksi ja ilmattua, rupeaa tuntumaan ihan lupaavalta... Tekemistä toki vielä piisaa ja suurin murhe tulee olemaan se, että auto tulee viettämään arviolta 3 viikkoa alustan rakennuksessa joka on pois meikäläisen tekemisestä. Tälle reissulle lähdetään perjantaina, toki se alkaa ensin säätö & dyno operaatiolla...
Mutta kyllähän tää rupeaa jo vähän kilpa-autoa muistuttamaan :)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/09.09.2024/IMG_5071.JPG?img=smaller)
-
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/13.09.2024/IMG_5103.JPG?img=smaller)
Auto viety eilen dynolle, katotaan mitä alkuviikosta kuuluu...
Aikalailla valmista on muutoin; sisäpuhallin heräsi, mutta pyyhkijät ei. Pyyhkijämoottorihan on lainattu Fordista ja on tällä hetkellä ikuisesti parkkiasennossa. Ideoita on millä se mahdollisesti saadaan vaihtamaan pyyhinmoodiin.
Kaikenlaista pientä viimeistelyä toki on ja kai sitä tarttis saada testattuakin...
-
Eli tässä joka ikinen vehje on väyläohjattu.
-
Eli tässä joka ikinen vehje on väyläohjattu.
Vakiona juu, käytännössä kaikki joko LIN- tai CAN-väylässä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa jäljellä on enää ohjaustehostin alkuperäisistä väylälaitteista. Ja toki sitten ECU-PDM-Näppis CAN-väylälaitteita ja päävirtakytkin vielä omassa CAN-väylässä.
-
No mikäs on teholukema kun kaikki saadaan hierottua kohilleen?
Veikkauksia?
Volvo kun ilmottaa vakiona aina yläkanttiin.
-
Ei tartte arvuutella, nimittäin autoa ei saada säädettyä :'(
Perussäädöt kyllä saatiin eli auto käy kuulemma nyt ihan inhmillistä tyhjäkäyntiä ja kaasupoljinkin vähän järkevämmin käyttäytyy. Mutta heti kun lähdetään vedättämään ylös, lambda nousee samaa tahtia kierrosten kanssa. Bensaa ei yksinkertaisesti mene nyt perille asti. Suuttimiahan ei ole tarkistettu mitenkään ja tulppien vaihdon yhteydessä huomasin kyllä pari vaaleampaa tulppaa, joten suuttimien tarkastus on seuraavana ohjelmassa ja mahdollisesti samalla vaihto isompiin.
Bensanpaineestakin oli säätäjä huolissaan kun on hieman eläväinen. Tällä hetkellähän käynnistyksen aikaan se on ~1000kPa, hetkeä myöhemmin tyhjäkäynnillä noin 350kPa ja täysi veto päällä noin 290kPa. Huoli lienee siitä, että jatkuuko paineen lasku myös sitten kun suuttimista menee tavaraa enempi läpi... Ja tietysti sekin että mikään ei varsinaisesti säätele siellä nyt painetta...
Eli pahimmassa tapauksessa koko polttoaineen syöttö tarttis vetää uusiksi tankilta alkaen. Noh auto siirretty kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti alustapajalle, tehdään se nyt tässä kohtaa kuitenkin alta pois. Ja samalla tarjoaa itselle muutaman viikon tauon tämän tekemisestä.
Ja niin toki bonuksena, kuulemma kakkosvaihde ei pysy veto päällä tuvassa.
-
Nyt vastustaa kyllä urakalla.
-
Alustapajalla oltiinkin sen verran innoissaan, että valmista tuli ennen aikojaan
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/01.10.2024/IMG_5581.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/01.10.2024/IMG_5579.JPG?img=smaller)
Taakse oli harkittu coil-overiin siirtymistä, mutta ei kuulemma aivan saatu mahtumaan.
Mutta joo auto on siis haettu takaisin talliin ja tarttis varmaa ruveta sitte kaikkia "pikku juttuja" käymään läpi... Sivuikkunoihin vaihdoin nyt paksummat jouset ja nyt pysyvät varmasti ylhäällä. Vaihdemysteeri sai vähän lisäkierroksia kun itselläni tuntui ykkönenkin hyppäävän pois päältä. Sivuttaissiirron vaijerihan on säädettävissä, täytynee sitä testailla josko olisi vain siitä kiinni...
Ja niin tietystihän kun kärryyn auton ajoin niin kärryltä löytyi nestettä :facepalm:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/30.09.2024/IMG_20240930_153633607.jpg?img=smaller)
Ensimmäinen diagnoosi oli ohjaustehostimen öljyä, mutta tällä hetkellä veikkaus on kyllä jäähdytinnesteen puolella. Sijainti vaan hiukan erikoinen... Nooh jospa tästä kohta jaksaa taas pukkien päälle laittaa ja ruveta purkamaan.
-
Tuota taka coili hommaa kummastelen oliko se tuo kavennus tuossa ala osassa kun ongelma?
-
Ja tietysti sekin että mikään ei varsinaisesti säätele siellä nyt painetta...
Siis siellä ei ole minkäänlaista bensanpaineensäädintä? Kuulostaa melko erikoiselta toteutukselta.
-
Tuota taka coili hommaa kummastelen oliko se tuo kavennus tuossa ala osassa kun ongelma?
Yläpäässä olisi tullut liian ahdasta, tarvitisisi olla joko enemmän tilaa tehtynä koriin tai siirretty kiinnityspistettä irti siitä.
-
Siis siellä ei ole minkäänlaista bensanpaineensäädintä? Kuulostaa melko erikoiselta toteutukselta.
Joo näin se on. Vakiona kun sitä säädellään seuraamalla bensanpainetta ja sen mukaisesti pumppua pyörittämällä. Tämä saattaa olla nyt se akilleenkantapää johon törmätään tuon vakio bensapumpun kanssa, koska MaxxEculla saman toteuttaminen....? Järjestelmässä kun ei ole paluutakaan alkujaan.
Tällä hetkellä tilanne on nimittäin se, että bensapumppu kuluttaa tasaisesti 1.5-2A virtaa oli kierrokset mitä tahansa. Volvon materiaalin mukaan sen pitäisi jo tyhjäkäynnillä kuluttaa 7.5A.... Koitan kyllä kaivella, josko tuon saisi jotenki vielä toimimaan tässä, että selviäisi vain suuttimien kuntoon laittamisella. Toki ideoita saa esittää "full race" setuppiinkin, ehkä kuitenkin ensisijaisesti vakiotankkia hyödyntäen.
Tässä sivussa on myös vähän katottu autoakin eteenpäin, vaihdelaatikko murhe tuntuisi olleen nyt vain vaijerin säädöstä kiinni. Vaijeri oli säädetty mahdollisimman lyhyelle jostain syystä (en muista aiemmin koskeneeni...) ja siirrettiin se nyt suurinpiirtein keskelle ja ainakin tuntuu vaihteet menevän selkeästi paremmin pesään. Nestevuotokin on löydetty, lämmityslaitteen yksi liitos näköjään ruvennut vuotamaan. Alkuperäinen muoviliitin tietysti. Täytyy pohtia vaihdetaanko perinteiseen klemmariin vai vaan uusi alkuperäinen letku. Saattaa toki olla ihan vaan huonosti kinnikkin...
-
Jaa, no ei ihme ettei se toimi, kun ei sillä ole mitään edellytyksiä toimia oikein.
Pistää sinne tankin viereen Corvetten tai Golfin bensafilsun missä on paineensäädin samassa. Sit saa normaalin 4bar paineen suuttimille eikä tarvi vetää paluulinjaa.
-
Kuulostaa kyllä vähän oudolta. yleensä noissa on kyllä vakiona tankkilaitteen sisäinen paineensäädin vaikka pumppu oliskin sitten pwm ohjattu.
-
Jaa, no ei ihme ettei se toimi, kun ei sillä ole mitään edellytyksiä toimia oikein.
Pistää sinne tankin viereen Corvetten tai Golfin bensafilsun missä on paineensäädin samassa. Sit saa normaalin 4bar paineen suuttimille eikä tarvi vetää paluulinjaa.
Mitähän siellä sitten vakiona tehdään kun vakiona ei tuommoista väliin vaadi? Ei sillä jos tuon kanssa saisi pumppua pakotettua pyörimään kovemmin niin "halpa" muutos...
-
Vakionahan on PEM ohjaamassa pumpun virtoja FPS:n pyytämänä. :o
Toki siihen muutkin asiat vaikuttaa. Ilmamäärä, lämpötila, poljinasento ja sitä rataa.
-
Vakionahan on PEM ohjaamassa pumpun virtoja FPS:n pyytämänä. :o
Toki siihen muutkin asiat vaikuttaa. Ilmamäärä, lämpötila, poljinasento ja sitä rataa.
Juu, mutta miten se PEM käytännössä tekee? Koska MaxxEcu ei nyt tee samaa ja se tarttis saada tekemään samaa .
-
Mä olen ollut projektin alusta asti ihan pihalla tästä MaxxEcusta ja siitä mitä se ohjaa ja siitä, miten paljon autossa on vielä väyläohjattuja laitteita.
Onko nyt kuitenkin niin, että moottorinohjaukseen liittyen ei ole mitään väyläohjattua komponenttia enää paikallaan? Miksi siis yrittää keksiä pyörää uudelleen ja epätoivoisesti taistella yhteensopimattomien osien kanssa? Eikö moottorinohjauksen ja nyt tämän bensanpaineensäätöasian voisi tehdä ihan perinteisesti, niin kuin kaikissa muissakin aftermarket ruiskuissa on tapana?
-
Mä olen ollut projektin alusta asti ihan pihalla tästä MaxxEcusta ja siitä mitä se ohjaa ja siitä, miten paljon autossa on vielä väyläohjattuja laitteita.
Onko nyt kuitenkin niin, että moottorinohjaukseen liittyen ei ole mitään väyläohjattua komponenttia enää paikallaan? Miksi siis yrittää keksiä pyörää uudelleen ja epätoivoisesti taistella yhteensopimattomien osien kanssa? Eikö moottorinohjauksen ja nyt tämän bensanpaineensäätöasian voisi tehdä ihan perinteisesti, niin kuin kaikissa muissakin aftermarket ruiskuissa on tapana?
Autossa on tasan yksi alkuperäinen väyläohjattu komponentti enää, ohjaustehostin, ja sitäkin ohjataan MaxxEculla. Varmaan tässä sekoittaa monesti se, että siellä on sekä PDM että ECU MaxxEcun laitteita ja varmaan vähän oikoen puhun niistä. Nytkin siis virta bensapumpulle tulee PDM:ltä ja maadoitus (=ohjaus) ECU:lta.
Voisi toki tehdä noinkin, mutta ihan puhtaasti koitan säästää tässä kohtaa, koska moottori ei todellakaan tarvitsisi tuota vielä. Moottori itsessään kun on täysin koskematon jolloin kaikki vakiolaitteet riittäisivät loistavasti. Se on kuitenkin 1-2k€ äkkiä jos kaiken vetäisi uusiksi (koska käytännössähän silloin aivan kaikki tankilta suuttimiin asti menee uusiksi, jossei tankkikin). Sillä rahalla sais esim. lisää vanteitakin mitä tarvittais...
-
Tahti tosiaan vähän rauhoittunut, mutta selvitimpä nyt tuon jäähdytinneste vuodon lähteen. Ajattelin vaan korvaavani muoviliittimen klemmarilla, mutta...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/06.10.2024/IMG_5615.JPG?img=smaller)
Klemmaria jo vähän kiristäessä murtui poikki tuo välissä ollut "komposiittinen" tukki. Siinä sitten hyvin nopeasti tein päätöksen, että otampa tuon alemmankin auki ja koitan onko yhtä pehmoinen. Tulos näkyy kuvassa.
Noh tuo väliliitoshan on täysin turha, kun seuraava liitoskohta on vielä ennen paloseinästä läpimenoa, joten korjauksena uudet yhtenäiset letkut sieltä asti
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/13.10.2024/IMG_5730.JPG?img=smaller)
Bensahommiinkin tein nyt pienen testin. Vaihdoin ECU:n asetuksista Fuel Pump relay toiminnon tilalle suoraan napista "on-off" tyyppiseksi ja testasin minkäs verran sen jälkeen kuluttaisi virtaa bensapumppu. Ja sieltähän lävähti tauluun heti 7.5A. Eli todennäköisesti pumpussa itsessään ei olisi mitään vikaa, kunhan sitä saadaan vaan halutusti ohjattua. Äkkiseltään tuollaisena on-off tyyppisenä ja Kemen vinkkaamalla suodatin/paineensäädin combollahan tämä pitäisi saada toimimaan jotakuinkin halutusti. Ja toki ne tarkistetut ehjät suuttimet.
-
Hieman ot, mutta eräs tämän maan kovimmista sprinttimiehistä kärsi Mitsun kanssa polttoaineen lämpötilan noususta kuristaessa painetta ja se ratkesi pumpulla joka syöttää juuri sen verran kun tarve ja Motec pyytää. Eli ei tuo systeemi ihan menetetty ole. En tiedä mikä pumppu ja ohjattiinko pwm-tyyppisesti mutta pelasi kuitenkin todella kovilla tehoilla.
Tässä tapauksessa paineensäätö suodattimen kanssa varmaan toimii.
-
Suuttimet irroitettu tarkistusta varten
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/26.10.2024/IMG_6068.JPG?img=smaller)
Tarkoitus on nyt tarkistuttaa ja huollon lisäksi/sijaan todennäköisemmin tilata "pykälää" isommat, 300-350cc kokoluokan suuttimet. Katsotaan sitten tarkemmin kun tulee tuloksia testistä...
Siinä irroitellessa tuli huomattua, että eipä ollut kovinkaan hyvin kiinni kiskon ja bensaputken välinen liitos. Se koki kovia jo alkuperäisen purun yhteydessä... Vaan saako alla olevaa osaa erikseen mistään?
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/26.10.2024/IMG_6072.JPG?img=smaller)
Pikainen googlettelu toi tuloksen, että tuota mallia ei enää olisi vaan jokin 2-osainen ruuvilla kasattava? Lienee suoraan bolt-on tuon tilalle...?
-
Pikkusen meinaa taas vastustaa tää touhu ;D
Noh suuttimet lähti testaukseen ja vikaahan oli, pari vuotavaa ja muutoin vaan kaikista tiivisteet entiset. Päädyin tilaamaan kokonaan uudet suuttimet ja tänään oli tarkoitus laittaa ne paikalleen:
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/12.11.2024/IMG_6130.JPG?img=smaller)
Mulle sitten suositeltiin väärän kokoiset vaikka vanhat suuttimet oli testattavana samassa osoitteessa :facepalm:
Letkuja ja liittimiä on myöskin kasa (ja pari sopimatonta siinäkin kasassa ;D) , että suodattimen ja mineatyyrisen paluulinjan rakentamiseen on melkolailla valmius.
Mutta jos jotain positiivista, niin lasinpesuriin uusi pumppu paikallaan ja tää korvaava liitin tukin ja bensalinjan väliin on kyllä järkyttävän paljon fiksumpi mitä se alkuperäinen
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/12.11.2024/IMG_6121.JPG?img=smaller)
-
Miten nuo suuttimet pystyy noin sössimään?
Voit kai mainostaa firmaa tässä kun kuulemma kaikki julkisuus on hyvää mainosta. :)
-
Miten nuo suuttimet pystyy noin sössimään?
Voit kai mainostaa firmaa tässä kun kuulemma kaikki julkisuus on hyvää mainosta. :)
Ei oo tarvetta, koska hoitavat asian kuntoonkin ja nyt on oikeanlaiset suuttimet hallussa ;). Ja samalla pari oikeampaa liitintäkin, että nyt ois osat kasassa. Ei puutu ku aika tehdä.
-
Siellä lepää
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/24.11.2024/IMG_6139.JPG?img=smaller)
Eli nyt tuli 340cc suuttimet paikalleen ja tuli sitä samalla tankkiinkin läpivienti tehtyä
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/24.11.2024/IMG_6147.JPG?img=smaller)
Sitä saakin sitten varmaa pari kertaa ylös-alas sovitella, että saa letkut oikeista väleistä oikean mittaisina...
-
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2024/10.12.2024/IMG_6157.JPG?img=smaller)
Se käy taas. Bensaa saa vähintäänkin riittävästi nyt :D. Bensanpaine on erikoinen, väittää että olisi kokoajan 9bar, 4bar säätimen takana. Täytyy nyt tarkistaa sen anturin kalibrointi, että onkohan siinä jotain pielessä... Bensapumppu puolestaan toimii nyt halutusti ja puskee tasaista virrankulutusta.
Pikkusäätöjä seoksiin ym. ja sitten varmaan kohti ohjauksen purkamista.
-
Sen verran on riittäny vielä motivaatiota, että apurunko tuli tiputeltua ja ohjaus on nyt irroitettu. Ja täytyy sanoa, kun näitä apurungon pultteja kattelee, että oli varmaan ihan hyvä idea...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/05.01.2025/IMG_6180.JPG?img=smaller)
Outoa toki tuo, että tuo yksi ei ole yhtään kärsineen näköinen. Pulttien kantojen päällä olleen ruostesuojamassakerroksen perusteella kun näitä ei ollut ikinä tuon auton historiassa avattu, niin tuskin on uudempikaan tuo yksi. Tilatkaamme uudet pultit...
-
Ohjaus viety tutkittavaksi, toivottavasti on vain tiiviste hommia. Kelit kun on edelleen vähän vähemmän talvisia niin on sitä tallilla jotain muutakin saatu aikaan
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/25.01.2025/IMG_6213.JPG?img=smaller)
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/25.01.2025/IMG_6212.JPG?img=smaller)
Jarrua kun kuitenkin tulee käytettyä liikaa ja kun vannekoko pienee tuumalla alkuperäisestä, niin parempi tehdä jo valmiiksi jäähdytystä etujarruille. Etusumarin aukko oli juurikin sopivan kokoinen putkelle tätä varten ja siitä sitten paikka vielä sisälokariin.
Samalla tuli takasisälokarit jo laitetua kunnolla kiinni asti, alkuperäiset pultit tuli korvattua vähän pikakiinnikke mallisilla muoviniiteillä. Nämä kun edellisessä kilpurissa tuli todettua hyviksi.
-
Luova 1,5 kk pidetty aikalailla taukoa tästä touhusta... Noh trailerin kävin katsastamassa valmiiksi.
Tänään jaksoin vihdoin käydä tuon toisenpuolen jarrun jäähdytyksen.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/15.03.2025/IMG_7200.JPG?img=smaller)
Joutui tosin hiukan eri kohtaan laittamaan sisälokariin, ettei ottaisi kiinni moniurahihnaan ja hihnapyöriin, lienee silti tyhjää parempi.
Ohjausta odotellessa...
-
Ohjaus saatu takaisin saatesanoilla "ei mitään takeita että tuli kuntoon"... nooh apurunko nostettu takaisin paikalle ja kun oli tarkoitus testata auto käyntiin ja tuo ohjaus niin päävirtakytkin päätti pimentää kaikki virrat :o :idiot2:
Sen jälkeen niitä virtoja ei sitten enää päälle saatukkaan pysymään. Tuoreemmilla aivoilla läppärin kera ihmettelemään seuraavalla kerralla...
-
Ohjaus saatu takaisin saatesanoilla "ei mitään takeita että tuli kuntoon"... nooh apurunko nostettu takaisin paikalle ja kun oli tarkoitus testata auto käyntiin ja tuo ohjaus niin päävirtakytkin päätti pimentää kaikki virrat :o :idiot2:
Sen jälkeen niitä virtoja ei sitten enää päälle saatukkaan pysymään. Tuoreemmilla aivoilla läppärin kera ihmettelemään seuraavalla kerralla...
Katkaseeko sulla päävirta joko + tai - vai molemamt vai kuinka se pitää nyky säädöksissä mennä?
-
Katkaseeko sulla päävirta joko + tai - vai molemamt vai kuinka se pitää nyky säädöksissä mennä?
"Päävirtakatkaisimesta on voitava sulkea kaikki virtapiirit (akku, laturi, valot, äänimerkinantolaite, sytytys, sähköiset valvontalaitteet jne), myös moottorin tulee sammua."
Eli ei oo väliä kumpaa puolta operoi, mulla on Ecumasterin Battery Isolator, joka tulee + puolelle. Edellisessä kilpurissa oli maadotuspuolella oleva. Vikahan voi olla ihan vaan niissä katkasijoissakin.
Semmoinen unohtui, että ehdittiin sen verran koittamaan virtojen kanssa että bensanpaineanturi näyttelee aivan omiaan. Tabletilla oli ruudulla 700kPa kun mekaaninen mittari antoi ~300kPa. Eli joko anturi rikki tai sitten väärin kalibroitu. Jostain Volvon materiaaleista saanut kaivettua, että 0,5V = 120kPa ja 4,5V = 1080kPa. 1,8 tai 2,0 V = 480 kPa. Löytyykö joltain muita arvoja, anturi on käsittääkseni Bosch 0 261 230 236 ?
-
Parille Boschin anturille löysin jotain datasheettiä mutta yhdistävä tekijä oli niissä että se mitta käyrä oli molemmissa lineaarinen joten voisin heittää arvion että tuossa olis sama, oli imusarja antureita mistä löyty noita...mutta arvot aika samoja mitä tohon laitoit niissä antureissä... finjectorin sivulla oli yks. https://www.finjector.com/documents/4e8df63978503/0261230112.pdf
-
Päävirrat saatu taas heräämään, ulkopuolisen katkaisijan liitokset paljastui vikapesäkkeeksi. Täytyy tehdä niitä sitten uusiksi.
Joo on kyllä samanlaisia nuokin arvot ja kun samasta anturista toimii kuitenkin lämmön mittaus omasta mielestäni ihan järkevästi, niin kytkennät pitäisi olla kunnossa. Ja sinänsä se painepuolikin ihan loogisesti kasvaa käynnistyksen yhteydessä/käynnissä ollessa et mittaus tuntuisi siinä mielessä toimivan.
-
Tänään testattiin ohjausta.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/06.04.2025/IMG_7239.JPG?img=smaller)
Tänään purettiin ohjaus pois autosta. Saa antaa vinkkejä missähän tuommoisen korjaaminen tiiviksi onnistuisi.
-
Osaapas vastistaa
-
Äkkiseltään Suomesta ei löydy näihin hommiin erikoistunutta tahoa, mutta...
Tässä nyt vähän vaihtoehto B:täkin miettinyt, vakio-ohjaus. Toki nyt tuli löydettyä sellainen fakta, että C30 "Sport" paketissa on ollut jo hiukan tiuhempi mitä tuo S40:en.
Äkkiseltään tuon pitäisi olla ihan bolt-on vaihto, vaan millähän helkkarilla saisin varmistettua että tulee oikeanlainen ohjaus ostettua? Sain kaiveltua, että osanumerot sille ohjaukselle olisivat 36001499 tai 36001430. Noilla kun hakee tulee ohjauksia joissa tarrassa on numero 31323247 ja sitä numeroa en sitten taas mistään osaluetteloista löydä.
-
Huutelen tähän mutta voisiko se sportti osa olla ford rs osakin?
-
Mikä siinä hammastangossa on ongelmana, kun ei pidä öljyjä sisällä ja mitä edellinen seppä sille teki?
-
Huutelen tähän mutta voisiko se sportti osa olla ford rs osakin?
Periaatteessa kyllä, mutta piirrosten perusteella se ei taida ihan 1=1 olla Volvon kanssa. Eikä varsinaisesti sen helpompi osa löytääkkään :D.
-
Mikä siinä hammastangossa on ongelmana, kun ei pidä öljyjä sisällä ja mitä edellinen seppä sille teki?
Alkujaan ongelma oli (ja on toisaalta edelleen) se että ohjaus kääntyy itsestään vasemmalle kun pyörät ilmassa ja maassa olevana oli huomattavasti kevyempi kääntää vasemmalle kuin oikealle. Tästä syntyi käsitys, että sisällä vuotaa jokin tiiviste öljyjä väärään paikkaan. Edellinen seppä vaihtoi täydellisen tiivistesarjan ja öljyt pysyivätkin sisällä kunnes laitettiin auto käyntiin ja sitä myöten pumppu pyörimään...
-
C30 ohjaus löydetty ja tilattu, kattellaan josko sen kanssa rupeisi onnistumaan...
Tänään tuli maalailtua etuovien "ovipahvit", niitä kun ei tullu viime syksynä ehdittyä.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/13.04.2025/IMG_7257.JPG?img=smaller)
Samalla tulin jatkaneeksi ihmettelyä Fordin pyyhkijänmoottorin kanssa. Noh, kauheasti viisaammaksi en tullut sen moottorin sielunelämästä, mutta...
Tajusin vilkasta minkä näköinen on Focuksen pyyhkijävivusto ja taitaa olla sillä tavalla että eihän tuo Fordin pyyhkijämoottori voikkaan tässä toimia. Fordissa kun pyörii koko ajan ympäri vivusto, S40:ssä on stopparit. Noh seuraavaksi koitetaan kuitenkin alkuperäistä Volvon moottoria, siinähän on samanlailla neljä pinniä kuin tuossa Fordissakin, mutta alunperin käytetty vain kolmea. Löysin kyllä viitteitä, että taidettu samaa moottoria käyttää jo S60:ssa jossa LIN-väylää ei ole, joten toivo elää...
-
Selkä teki vähän hallaa, joten tänään vasta uskalsi tallille suunnata. C30 ohjauksessa ei muutoin mitään erikoista äkkiseltään, mutta...
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/20.04.2025/IMG_7265.JPG?img=smaller)
Mikähän idea tuolla ilmaputkella raidetankojen välillä on :o. Lieneeköhän kovinkin tarpeellinen...
Ihan suoraan ei ruvennut alkuperäinen pyyhkijämoottorikaan toimimaan, täytyy tehdä lisätutkimuksia, mutta edes nuo viimeksi maalatut ovipahvit on nyt paikallaan.
-
meneekö se haitarikumien alle, jos menee niin sehän päästää ilmaa pois toisesta ja siitäää sitä toiseen että ei mene kurttuun tai pullistele, vissiin tiukak sovitus noissa kumeissa...
-
meneekö se haitarikumien alle, jos menee niin sehän päästää ilmaa pois toisesta ja siitäää sitä toiseen että ei mene kurttuun tai pullistele, vissiin tiukak sovitus noissa kumeissa...
Ei varsinaisesti alle vaan siinä on ihan paikat (näkyy ehkä tosta vasemmasta reunasta kuvaa). Eipä tuommoista näytä räjäytyskuvissa olevan, lienee sitten vaan näiden kumien erikoisuus.
Ja pyyhkijänmoottorin osalta näköjään kävi vähän vanhan aikaisesti. Jostain oletin, että kytkentä menisi samalla tavalla kuin Fordin vastaavassa, mutta näinhän asia ei tietenkään ole... Otetaampa uusi erä sen kanssa siis.
-
C30 ohjaus paikallaan ja homma on rock rock *taavih->.
Eli sit sais taas niputella auton siirrettävään kuntoon, jotta saadaan vähän lisää vaimennusta pakoputkistoon. Ei ihan riitä yksi vaimennin, toivottavasti riittää kaksi...
Pyyhkijämoottori ei herää toisenlaisellakaan kytkennällä, kyllä se vaan sitä väyläpohjaista toimintaa huutaa. Joten seuravaava visio on käydä purkamassa Focuksen vivusto ja katsoa saakohan sitä huonostikkaan sovellettua tähän.
Universumilla taitaa olla jotain sitä kalliilla rahalla teetettyä nopeaa ohjausta vastaan, sillä tänään tuli löydettyä siitä vielä yksi vika lisää.
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/23.04.2025/IMG_7294.JPG?img=smaller)
Viimeksi kun kävi paikallaan niin vähän ihmettelin kun kiristäessä tuo paineputkien pultti ei tuntunut kiristyvän ikinä. Noh ei kai kun lähti näemmä kierteet mukaan... Eli nyt ei riitä enää tiivisteiden vaihtokaan tähän vaan pitää hommata kokonaan uudet (käytetyt) kuoret.
-
Eikö Helicoil tms. kierteenkorjaus sovi vai miksi kuoret kierteen takia vaihtoon?
-
Eikö Helicoil tms. kierteenkorjaus sovi vai miksi kuoret kierteen takia vaihtoon?
Saattaa olla mahdollinen, kierteistä jäi osa vielä kuoriin. Katotaan tarkemmin kun sitä ohjausta koitetaan seuraavan kerran korjata.
-
Keula niputettu taas kasaan ja eiköhän ensi viikolla tehdä lisää vaimennusta putkistoon.
Focuksen pyyhkijävivusto löytyi lähistöltä puoli-ilmaiseksi
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/26.04.2025/IMG_7306.JPG?img=smaller)
Noh, bolt-on en tietysti sen olettanutkaan olevan, mutta mutta onhan tuossa nyt aika paljon soveltamista jos sen haluaisi.
Ja se Volvonkin vivuston eteen tullut kaariputki saattaa olla kovinkin isona häiriönä tämänkin kanssa. Tuli vilkaistua Mazda3:n vivustoa ja se on sitten jo niin erilainen ettei millään sovi.
Nyt pitäisi sitten päättää, lähteekö modaamaan paikalleen vaiko saisiko sen LIN-väylän jollain ilveellä sitten kuitenkin rakennettua. Tai olisiko joku täysin villikortti vivusto mikä saattaisi sopia vähemmällä ja moottori olisi "normaalia" mallia...?
-
Vapun kunniaksi jaksoin laitella munavöiden lenkit, toisen sammuttimen ja vyöleikkurit paikallensa
(https://arosolutions.1g.fi/kuvat/Volvo%20S40%202.4i/2025/01.05.2025/IMG_7334.JPG?img=smaller)
Pyyhkijävivustoon on nyt vielä yksi idea, modata kuitenkin tuota Volvon vivustoa. Poistetaan nuo stopparit, vaihdetaan Fordin moottori ja koitetaan saada siirrettyä pyykijävivustoa toiseen kohtaan jotta mahtuisi pyörimään ympäri. Saa nähdä kuinka käy...