Sinulla taitaa kuluja laskea se että korjaat itse. Kokeile vuosi ettet tee itse mitään vaan käytät pajalla. Alkaa kulut nousemaan. Ja selitys että miksi mennä pajalle ei kelpaa. Kaikki ei osaa korjata taikka ei ole paikkaa missä värkätä.
Eli jos maksoit auton loppuun asti, maksoit sitä vähintään kuusi vuotta ja kolme kuukautta, korkoja huomioimatta. = pitkä aika!

Toki, minulla laskee kuluja suoranaisesti se, että teen itse ja omaan kaveripiirin, joka pystyy tekemään kaikkea.
Tosin minä laskin huoltokuluni siten, että öljynvaihto maksoi €200,-/kerta.
Toisaalta, minä en ole pitkään aikaan tehnyt mitään muuta, kuin vaihtanyt öljyjä ja renkaita ja jonkun kiireessä motarille kadottamani etuvilkku-umpion.

Toisaalta etenemiseni pysäyttää ainoastaan moottorin kirjaimellinen räjähtäminen (koettu), joten siinäkin syy, miksi ajan vanhalla autolla, sillä pärjään sen kanssa tienpäällä näiden vuosien jälkeen oikein hyvin liki kaikissa tilanteissa.
Paikan värkkäämiselle saa aina kaupungeissa (TI-hallit) ja muutoinkin kallis autoilu on turvallisempaa, koska kuski tuntee autonsa kunnon.
Joten jos minä haluan maksaa ArvonLisäVeroa sille kotimaiselle ruuan viljelijälle, tuonti-ruuan sijaan, niin eikö minun kannata tehdä niin, jos auton kuluista menevän summan voin siirtää johonkin toiseen toimintoon.
Kysympä yleisesti, mitä voisin voittaa tuolla 17% valtion tieverkon maksamisella jollekkin yhtiölle, jossa käytön hinnoittelu on parlamentaarisen vaikuttamisen ulkopuolella?
Ja mitä lisäpalveluita tuo yhtiö voisi minulle tuottaa? Tuon tippa-dappa-daa yhtiön pakottaman navigaattorin ulkopuolelta, mitä esim. navigaattorini ei kykene tekemään tai tämän tietokoneen sisältämä here-maps?
Minulle ei ole bernerin haastatteluiden katsomisella ja kuuntelemisella auennut yhtään mitään lisäarvoa mitä LIVE-yhtiö pystyisi minulle tuottamaan, mitä en jo nyt pysty nykyisella systeemillä saamaan.

Haittapuolia pystyn keksimään montakin!

Ei kai kenestäkään ole oikeudenmukaista, että esim. 10 000€ nettotuloilla elävä maksaa 1200€, eli 12% nettotuloistaan, että pääsee ajamaan vanhalla autolla. Lisäksi jos auto on vielä pienituloiselle elinkeinon mahdollistava, jota ilman pitäisi luopua työstä.
Samaan aikaan esim. 50 000€ nettotuloilla elävä ajaa vaikka uudella v90:llä ja maksaa esim. 800€, eli 1,6% nettotuloistaan.
Kärjistettynä tämä 50t.eur nettotuloilla elävä sai lisäksi autostaan 9000 tonnin alennuksen autoveron poistumisen muodossa, jonka 10t.eur nettotuloilla elävä maksaa siirtymällä kaurapuuroon.
Asia ei ole niin yksioikoinen, että ihmisten pitäisi vain muuttaa kaupunkiin, se on helppo heittää tommosta.
Oikeastaan tuossa tiivistyy minulle se bernerin välinpitämättömän/idioottimaisen esityksen pointti!
Ja todellakin ne 50k€ nettotuloilla olevat henkilöt ovat tässä maassa todella pieni vähemmistö (reilusti alle 10%), joten noista puhuminen on epärealistista, sillä yli 90% kaikeasta kansasta on tuon alapuolella ja reilusti ja silti maksaa suurimman osan potista!
Viitenä kesänä olen vetänyt omaa asuntovaunua perässä ja kilometrejä on kertynyt. Jää kyllä reissaaminen kokonaan pois, saatika muihin harrastuksiin kulkeminen, jos nuo uudet systeemit toteutuu.
Me voimme pitää yhdessä huolen siitä, ettei tämä toteudu!
Vaikka kotimainen kulutuskysyntä ei varsinaista rahaa kansantalouteen tuokkaan, niin sillä on erittäin merkittävä osuus siinä, miten meillä suomalaisilla on töitä!
Muuten 2011 anu vehviläinen tyrmäsi bernerin "uuden" idean oikein komeasti:
http://www.tekniikkatalous.fi/arkisto/2011-02-01/Vehvil%C3%A4inen-tyrm%C3%A4%C3%A4-satelliitti%C2%ADpohjaisen-ruuhkamaksun-3299710.html