Kaikki kuvat



Tarina alkaa vuodesta 2012 kun hommattiin -94 850 sportswagon (
FGL-xxx eli "fågel") käyttöautoksi perheelle. Sillä ajeltiinkin tyytyväisenä pari vuotta, kunnes jostain syystä piti saada isompi auto ja nykyisin kuljetaankin väärämerkkisillä

Mainitulle 8-pätkälle tuli hommattua konevikainen varaosa-autokin (joka on siis tämä, myös -94. Ja sattui olemaan saman värinenkin kuin se ensimmäinen)
Se ensimmäinen 850 (fågel) meni vielä serkulleni ajoon, mutta palasi jo yhden talven jälkeen konevikaisena takaisin. Koneen hajoaminen oli vain ajan kysymys, sen verta pahasti öljyä oli kulunut jo pitemmän aikaa.
Katselin ensin yhtä ja sitten kahta 850 raatoa pihallani, ja siinä ajatuksia heräili että täytyy näistä vielä jotain tehdä. Aluksi etsin TDI-tekniikkaa, mutta sopivaa ei oikein sattunut kohdille joten laajensin hakua myös bensamyllyihin. Nyt on sitten uudemmasta 850:stä napattu 10V-mylly ja ilmeisesti V70 mk1:stä peräisin oleva manuaalilaatikko odottelemassa asentamista.
Tekniikka tulee tähän varaosakoriin
(annetaan tälle nimeksi vaikka "Fenix" - sopii teemaan myös moottorinohjauksen osalta
), koska fågel on paljon ruosteisempi ja kolhuisempi. Sillä varauksella että saako tämän korin kilpiin, täytyy selvittää ennenkuin alkaa kokoamaan koppaan mitään isommin

Edit: Pitäisiköhän läpällä teettää "BTCF Biltema Tuning Club Finland" -tarra takaluukkuun...
Tavoitteena on pitää kustannukset kurissa ja hankkia osia pikkuhiljaa. Tästä on tarkoitus tulla uusi käyttis kun perheen nykyisestä kuljettimesta aika jättää joskus vuosien päästä - kiirettä ei siis ole (toivottavasti)

Alkuperäinen suunnitelma dieselöinnistä, jätetään tähän jos joskus tarvetta:
Tässä lista tarvittavista muutoksista ja rajoitteista, mitä itselläni on tiedossa:
- Etualatukivarret on dieselissä erilaiset (vahvistetut?) => myös apurunko menee vaihtoon?
- Polttoainelinjassa on eroa - kuvittelisin ottavani tankin ja muut varusteet luovuttaja-autosta.
- Diesel- ja bensakoneisten vaihdelaatikot eivät ilmeisesti käy ristiin - ei kiinnityksiltään eikä välityksiltään.
- Mittaristot on kai erilaiset - pystyy ehkä soveltamaan tai helpoin kai vaihtaa luovuttaja-autosta (jos on 850:nen)
- Ohjaustehostimen pumppu ilmeisesti erilainen?
- Etujouset on dieselissä vahvemmat
- Paisuntasäiliön korkki (dieselissä eri avautumispaine?)
- Vesiletkut, termari, vesipumppu
- Moottorin lämmittimet yms apulaitteet, johtosarja
- Moottorin tuennat
- Pakoputkisto (takaosa eli cat-back samanlainen? Häntäputki sojottaa alaspäin)
- Kytkin erilainen?
- Vetoakselit dieselissä vahvemmat?