Tuossa joskus monta sivua sitten pähkäilin asunnon myyntikuntoon fiksaamista.
Tänään aloitin.
Reviin yhdeltä seinältä haltex levyt pois, alla on 2 kerrosta tapettia ja niiden alla todella tumman sininen maali lastulevyn päälä, taitaa olla sitä 70-luvun muotia..
No, ensimmäinen tapettikerros lähtee helposti irti, mutta toinen on tosi lujassa, joten lienee fiksuin tehdä siten, että päälle lasikuitutapetti ja maalia pintaan... varmaan edullisin ja helpoin, verraten uudelleen levyttämiseen tai tuon vanhan tapetin irroittamiseen?
Katon rajaan tarvii hommata 24 metriä listaa.
Sittenpä päästään tuohon parkettilattiaan taasen..
Yhtenäinen olohuone ja ruokailutila on neliöiltään reilu 27,7m2 ruokailutilan osuus ~6m2 sama parkettipinta jatkuu eteiseen, jonka pinta-ala on 6,7m2
Yhteensä parketti-pinta-alaa on siis ~34,4m2
Netistä lueskeltuna halvimmillaan hionta ja lakkaus kustantaa 15€/m2, eli tekisi siis 516€ ja on mielestäni liian suuri kustannus ajatellen sitä, että laitetaan myyntikuntoon, eikä itselle...
Tosin, hyväkuntoinen parketti nostaa varmasti asunnon haluttavuutta enemmän, kuin mitä tuo kustannus olisi..
Ajatuksena oli myös, että josko eteisen ja ruokailutilan osuuden laminoisi edukkaalla laminaatilla, mutta ei se taida tulla paljoa halvemmaksi
Tai itseasiassa tulee, kun katselin netistä tarjous-erien hintoja, jopa alle 4€ hintaa löyty.. eli jos joku bongaa jostain hyvää laminaatti-tarjousta, niin vinkkiä hinkkiä tulemaan

Mitähän totahan... jos 8€ saa nelivön, niin vois olla ihan harkinnan arvoinen jo..
Vai onko raadilla jotain muuta ajatusta ajatellen tätä mun remppaa
